KONTULA
Intro
Kontulan juuret
Laatulähiö vai slummi
Kontula 35 vuotta sitten
Omat muistot ja jutut
Karttoja
Palveluhakemisto
Kuvia
Videoita
Linkit
KontuKeskus
Kontula -lehti
Radio Kontula
Ajankohtaista -arkisto

Haku
Toiminnot
Kirjaudu



Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri päivitti tietojaan Kontulasta

Pekka Sauri metsästi Kontupisteessä järjestetyssä tapaamisessa vastauksia kontulalaisten kysymyksiin myös tekstiviesteillä.


Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri kävi tapaamassa Kontulan alueen asukasaktiiveja keskiviikkona 8. marraskuuta. Esillä oli neljä ajankohtaista aihetta: HKL:n linjauudistus, Kelkkapuiston tulevaisuus, ostarin valaistussuunnitelmat ja YTV:n jätteenpolttolaitos.

HKL:n uusissa linjasuunnitelmissa eniten hämmennystä on herättänyt linjan 94 uusi reitti, jota on ihmetelty etenkin Kurkimäessä. Keskustelussa pulpahti esiin ajatus muuttaa linjan 94 reittiä siten, että se kulkisi metroasemalta Keinulaudantietä ja Karpalotietä Kurkimäentielle ja edelleen Kontulantietä pitkin Porttitielle.

Saurin lisäksi paikalla ollut HKL:n suunnittelujohtaja Ville Lehmuskoski kertoi, että linjaa 94 tarvitaan Porttitiellä ja Humikkalantiellä korvaamaan liikenteestä poistuva linja 92. Linjan 95 koukkaus Rekipellontielle johtuu samasta syystä. Jälkimmäinen muutos heikentää kuitenkin monien Kontulantien varressa asuvien yhteyksiä Itäkeskukseen. Lehmuskoski kirjasi bussilinjoista annetun palautteen ylös. Muutoksia on mahdollista tehdä seuraavan kerran kesäaikataulujen käyttöönotettaessa.

Kelkkapuiston kunnostamista oleiluun, pelailuun ja festarikäyttöön entistä paremmin soveltuvaksi viheralueeksi Sauri piti hyvänä ajatuksena. Puistoon olisi mahdollista saada suhteellisin pienin kustannuksin esimerkiksi futikseen ja frisbeen heittelyyn sopiva kenttä. Alueen uudelleenmuotoilu maamassoilla helpottaisi pieneltä osin myös Helsingin täyttömaiden sijoitusongelmia.

Sauri sai yleiskatsauksen myös ostarin valaistussuunnitelmista, jotka on teetetty osana laajempaa parannushanketta. Osa suunnitelmaan sisältymistä valaisimista sijaitsee kaupungin omistamalla alueella.

YTV:n jätteenpolttolaitoksen sijaintipaikaksi on ollut yhtenä vaihtoehtona esillä Kivikko. Saurin mukaan YTV:n hallituksen on tarkoitus päättää asiasta tämän vuoden aikana.

Kivikko kiinnostaa sijaintinsa ja myös helpon kaukolämpöverkkoon liitettävyyden vuoksi. Polttolaitoshankkeen on tarkoitus edetä vuosien 2007–2009 aikana ympäristövaikutusten arviointiin ja lupamenettelyyn sekä hankintapäätöksiin. Laitoksen on tarkoitus olla valmiina vuonna 2012.

Sauri kertoi saavansa kaupunkilaisilta runsaasti sähköpostia, johon hän vastaa itse. Sähköpostit palvelevat työtä, sillä ne tuovat suoraa palautetta kentältä, jonka todellisuutta on usein vaikea hahmottaa johtoportaan yläpäästä. Homma vaatii toisaalta paljon aikaa, sillä yhä useammat ovat keksineet tämän kanavan.

Apulaiskaupunginjohtaja tuli Kontulaan metrolla. Vuosaaren menevään junaan hypännyt Sauri huomasi Itäkeskuksessa metroa vaihtaessaan, että suuri osa aseman loisteputkista oli palanut. Ville Lehmuskoski saikin tuoreet terveiset havaituista puutteista esimieheltään.

Kontupisteessä järjestettyyn tilaisuuteen osallistuivat KontuKeskuksen, FC Konnun, Kontula-Seuran, Kurkimäki-Seuran, Kontulan Huollon, Kontulan ostarin yrittäjäyhdistyksen ja ostarin parannushankkeen edustajat.


Kommentoi

Nimimerkki:  


Kommentit

 Ukko 17.11.2006 klo 16:57 

Kiva kun käväisit Kontulassa

 kullekin kykynsä mukaan 14.11.2006 klo 16:29 
Toivottavasti edes Sauri selvisi vartijoista huolimatta ehjin nahoin ostarilta himaansa?

 susanna perämäki 13.11.2006 klo 21:59 
ihmettelen edelleenki linja 94 uudistusta kun meidät on näköjään jätetty ihan pihalle uudistuksessa ja uudistuksen uudistuksessa eli ei se sit taaskaan ollu niin hyvä juttu se et 94 tulee takas minua se ei auta ollenkaan kun mokoma ei tule edelleenkään kontulantien pään kautta tarkoitan nyt kontulantietä ja siitä kurkimäentielle jonka jälkeen menee isolle tielle siitä kehä 1 ja ikseen.eli se reitti jota se kulki ennen.älkää tulko mulle vaan sanoo et kyllähän te pääsette hyvin muilla yleisillä kun en pääse.A)on noita pieniä pirpanoita sen verran. ei puhettakaan et lähtisin heidän kanssa metrolle kun on ok alikulku tunneli kyllä kehä1 ali joka on aika vaiea kulkea lasten kanssa. B)kehä1:n bussi liikenteeseen en voi mennä kun joko ne on korkealattia tai täynä odota siinä sit.sitäpaitsi on aika huonoja kokemuksia en ole edes päässy kunnolla sisään ku kuski on monesti painanu kaasua jo jonka seurauksena olen ite sekä kaksi lastani kolmesta meianu lentää heilläku on ollu aina kiire.C)kierä nyt sitten kontulaan ku ei sinnekään aina pääse kyytiin.ja mun mielestä ei ole oikein et pitää mennä taaksepäin ja varata puolentunnin siaan puolitoista tuntia matkoihin kun noi pussit ei joka kerta ole tyhjiä ei edes joka toinen kerta joka kolmas kerta voi mahtua kyytiin.
D)on siinä se mahdollisuus et kävelee kontulaan mikäs siinä kyl mä ilomiellin kävelisin ku kerta jaksan mut mun mukelot jotka ovat 1v 3v 5v ei jaksa ok 1v on rattaissa jolle tulee kylmä ku joutuu istuu paikalla ku häntä ei voi päästää kävelee 3v taas ei meinaa jaksaa kävellä kontulantietä päästa päähän ainoo on 5v joka jaksaa mutta kun niitä on kaikki kolme mukana niin aikaa menee todella paljon koska en voi näin talviaikaan mennä alikulkutien kautta on sen verran huonoja kokemuksia ollu nuorempi poika teloi ittensä aika pahasti kun tie oli jäätikköä viime talvena ja sen päälle heitetty hiekkaa joka ei tarttunu jäähän vaan pyöri jalan alla sellaisin seurauksin että polvi aukes. eli kyse olis paljon järkevämpää et 94 olis menny vanhaa reittii enkä ole ainoa joka ajattelee niin vaan monet mun naapurit on sanonu samaa on kuulkaas kuullu aikapaljon ärräpäitä uudistuksen takia ja sit ku sanottii n et 94 tulee takas niin ajateltiin et hyvä nyt oli järki päässä jollain vihdoinki mut ei kaikki ei sittenkään ollu kotona koska kurkimäentien alkupää on jätetty todella heitteille. ja nytkön sit ruvetaan mainostaa joukkoliikenteestä heti perään hei haloo.ai niin te olitte menny siis kontulaan metrolla ok mut tehkääpäs sellainen tempaus et yritätte mennä kurkimäen tien alkupäähän jonne entinen 94 meni itäkeskuksesta.silloin huomaatte kuinka helppoa tänne on tulla.
terveisin susanna perämäki

Ajankohtaista

Niinistö voitti Mellunkylässä
(päivitetty 6.2.2012)

Designpääkaupunkihanke: Millainen Mellunkylä on vuonna 2072?
(päivitetty 2.2.2012)

Presidentinvaalin toisen kierroksen ennakkoäänestys alkanut
(päivitetty 25.1.2012)

Ensimmäisellä vaalikierroksella Niinistö ykkönen, Haavisto kakkonen Mellunkylässä
(päivitetty 24.1.2012)

Presidentinvaalit tuovat loppuviikosta mm. Soinin, Arhinmäen ja Niinistön Kontulaan
(päivitetty 17.1.2012)

Tapahtumat

The Diamonds tuo 60-luvun musan Kontulaan 10.2.
(päivitetty 7.2.2012)

Lainan päivä Kontulan kirjastossa keskiviikkona 8.2.
(päivitetty 3.2.2012)

Kontulan Skeittihallissa Designpääkaupunki -viikonlopputapahtuma 3.-5.2.2012
(päivitetty 2.2.2012)

Vesalassa asuvan graafikko Margit Evertin näyttely Kontupisteessä
(päivitetty 1.2.2012)

Haaviston presidentinvaalien kampanjatilaisuus Kontulan ostarilla 4.2.
(päivitetty 31.1.2012)