KONTULA
Intro
Kontulan juuret
Laatulähiö vai slummi
Kontula 35 vuotta sitten
Omat muistot ja jutut
Karttoja
Palveluhakemisto
Kuvia
Videoita
Linkit
KontuKeskus
Kontula -lehti
Radio Kontula
Ajankohtaista -arkisto

Haku
Toiminnot
Kirjaudu



Hiihtoladut ja luistinradat kelpo kunnossa

Kiekkoilua Keinutie 3:n parkkipaikalla 1970-luvun alussa. Autoja oli vielä niin vähän, että osa pysäköintipaikoista oli käyttämättä. (Kuva: Kaarina Niittyjoki)


Kontulan hiihtoladut ja luistinradat ovat talvilomaviikolla hyvässä kunnossa. Liikuntapaikat ovatkin olleet viime aikoina ahkerassa käytössä.

Kivikon latujen kunto on ollut pari viikkoa hyvä. Alkutalven vähälumisuudesta ja lähiseudun rakennustöistä kärsinyt Kivikon pitempi lenkki (3,7 km) on saatu hyvinkin hiihdettäväksi. Yhdyslatuja pitkin pääsee suhteellisen vaivattomasti Viikin ja Mellunmäen suuntaan.

Pakkasta on ollut sekä ulkoilua että liikuntapaikkojen kunnossapitoa ajatellen sopivasti. Sää näyttää suosivan talvisia harrastuksia myös lähipäivinä.

Lapset (7-16 v.) pääsevät uimaan Kontulan uimahalliin talvilomaviikolla 18.2.–26.2.2006 puoleen hintaan. Halli on avoinna maanantaista perjantaihin klo 6-20, lauantaina 7-19 ja sunnuntaina 10-18.

Kevättalven tunnelmista voi nauttia myös ulkoilutapahtumissa, joita järjestetään lähiaikoina useita Kontulassa. Laskiaissunnuntaina 26.2. järjestetään hiihto- ja ulkoilutapahtuma Kurkimäessä klo 10–13. Lisäksi Kelkkapuistossa on samana päivänä laskiaisrieha.

Laskiaistiistaina on tarjolla mäenlaskua Kipinäpuistossa ja rusettiluistelua Kurkimäessä. LC Kontula järjestää sunnuntaina 5.3. perheriehan Kontulan ala-asteella.

Kommentoi

Nimimerkki:  

Ajankohtaista

Mellunkylän Juhlaviikot 25.5.-12.6.2012
(päivitetty 1.5.2012)

Piispa Irja Askola koki vierailun Mellunkylään avanneen näyn tulevaisuuden kirkkoon
(päivitetty 27.4.2012)

Maksuttomat Mellunkylän Juhlaviikot 25.5.-12.6.2012
(päivitetty 21.4.2012)

Millainen on Mellunkylä vuonna 2072?
(päivitetty 20.3.2012)

Radio Kontula käynnistää Helsingin Kaupunginosaradion lähetykset 19.3.
(päivitetty 18.3.2012)

Tapahtumat

Lastenvaatekirppari Kontulassa 24.-25.3.
(päivitetty 13.3.2012)

Kontulassa 12.3. järjestettävän yleisötilaisuuden aiheena Yhteinen kaupunki, eriytyvät kaupunginosat
(päivitetty 23.2.2012)

Seuraavan aluefoorumin 28.2. aiheena Arjen turvallisuus
(päivitetty 15.2.2012)

The Diamonds tuo 60-luvun musan Kontulaan 10.2.
(päivitetty 7.2.2012)

Lainan päivä Kontulan kirjastossa keskiviikkona 8.2.
(päivitetty 3.2.2012)