Jätevoimalasuunnitelmaa esitteli YTV:sta mm. Petri Kouvo.
Kivikko on yksi YTV:n suunnitteleman jätteenpolttolaitoksen neljästä vaihtoehtoisesta sijoituspaikasta. Keskustelu oli keskiviikkona 21.3. vilkasta YTV:n järjestämässä laitoksen ympäristövaikutusten arviointia pohjustaneessa tilaisuudessa. Paikalla oli noin 40 lähiseudun asukasta. Suurin osa puheenvuorojen käyttäjistä suhtautui kielteisesti tai varauksellisesti jätevoimalan sijoittamiseen Kivikon jätteenkäsittelylaitoksen viereen.
Kontula-Seuran puheenjohtaja Kalevi Salo korosti puheenvuorossaan laitoksen sopivan huonosti keskelle asutusta ja liikuntapuiston naapuriin. Myös liikenne alueella lisääntyisi, sillä 140–200 kuorma-autoa toisi jätettä päivittäin laitokseen. Lisäksi liikennettä aiheutuisi tuhkakuljetuksista Ämmässuolle. Salo arvioi jätteenkäsittelylaitoksen vaikuttavan kielteisesti alueen imagoon.
Kurkimäki-Seuran puheen johtaja Helka Nurmi-Niemi muistutti, että alueen asukkaat ovat kyllästyneitä jätteiden syöttöön alueelle. Myllypuron voimalaitosalueelle suunnitellun ongelmajätteen käsittelylaitoksen tulo on saatu torjuttua, mutta nyt tulossa on polttolaitos.
Hankkeeseen myönteisesti suhtautuneissa puheenvuoroissa arvioitiin laitoksen hyötyjen olevan haittoja suuremmat. Laitos on sijoitettava joka tapauksessa johonkin, joten paikka voi olla yhtä hyvin Kivikko kuin jokin muu.
YTV toteuttaa jätteenpolttolaitoksen hankintamenettelyn kautta, minkä vuoksi vaihtoehtoisia sijoituspaikkoja on oltava useita. Muut YVA-arviointiin valitut paikat ovat Ämmässuo ja Juvanmalmi Espoossa sekä Långmossebergen Vantaalla Hakunilan lähistöllä. Lisäksi selvittelyssä on jätteidenpolttomahdollisuus M-Realin Lohjan Kirkniemen tehtailla.
YTV:n jätehuoltopäällikkö Petri Kouvon mukaan Kivikon etuja ovat hyvä liikenteellinen sijainti ja Helsingin energian kaukolämpöverkon runkolinjan sekä sähköverkon läheisyys. YVA-arvioinnissa käydään hänen mukaansa aidosti läpi sijoituspaikkojen soveltuvuus tarkoitukseen, eikä laitoksen paikkaa ole päätetty. Arviointi on edellytys laitoksen tarvitsemien lupien hakuun. Paikka ratkeaa hankintamenettelyssä, jossa taloudellisten näkökohtien painoarvo on suuri.
Vuonna 2012 käyttöönotettavaksi suunnitellun voimalan lämmöntuottokapasiteetti oli 78 megawattia ja sähköntuotanto 25 megawattia. Pitkälti automatisoitu voimala työllistää noin 30 henkilöä. YTV:n alueelta vuosittain kertyvästä 1,3 miljoonasta tonnista jätettä polttokelpoista on noin 300 000 tonnia.
Kansalaisilla on mahdollisuus lausua käsityksensä asiasta viimeistään 14. toukokuuta 2007. http://www.webropol.com/..x?id=141386&cid=10344123 (Tästä napsauttamalla avautuu lomake, jolla voi lähettää kannanoton, palautteen tai kysymyksiä.) YVA-selvityksen tuloksia esitellään yleisötilaisuuksissa lokakuussa 2007.