Näkymä Kivikossa yli entisen ampumaradan jätteenkäsittelylaitoksen suuntaan.
KIVIKON LIIKUNTAPUISTO TYÖMAANA VIELÄ PITKÄÄN
Kivikon liikuntapuiston rakentaminen on venynyt Helsingin kaupungin huonon taloustilanteen vuoksi. Vauhti ei suuresti kiihdy lähivuosinakaan.
Helsingin kaupungin rakennusvirasto on tehnyt vuonna 2005 alueella vanhan ampumaradan puhdistamis- ja puiston esirakentamistöitä. Puiston viereinen täyttömäki on lähes valmis ja sen pinnan viimeistely ulkoilukäyttöön alkaa vuonna 2006. Mäelle tulee mm. lumilautailurinne ja pulkkamäki.
Liikuntapuiston ensimmäisiä kenttiä ryhdytään rakentamaan vuonna 2008. Parhaassa tapauksessa osa on käytössä vuonna 2009. Koko puisto valmistuu vasta 2010-luvulla.
Liikuntamahdollisuuksia kohentavat myös uudet kevyen liikenteen sillat, jotka rakennetaan Kivikon pohjoisosasta Porvoonväylän yli Jakomäen Kaivantopuistoon ja Kehä I:n yli Viikin suuntaan. Ulkoiluyhteydet Malmille paranevat Kivikon teollisuusalueen ja Malmin Tattariharjun välisen sillan toteutuessa.
Ampumaradan rakentamisen Lahdenväylän varteen on suunniteltu alkavan vuonna 2008. Helsingin Sanomissa 4.10.2005 olleiden tietojen mukaan ratasuunnitelmat ovat kuitenkin kariutumassa. Kiistelty ampumarata sai ympäristöluvan vuonna 2003.