KONTULA
Intro
Kontulan juuret
Laatulähiö vai slummi
Kontula 35 vuotta sitten
Omat muistot ja jutut
Karttoja
Palveluhakemisto
Kuvia
Videoita
Linkit
KontuKeskus
Kontula -lehti
Radio Kontula
Ajankohtaista -arkisto

Haku
Toiminnot
Kirjaudu



Kolumni: FC Kontu nosteessa




TÄNÄ VUONNA TARJOLLA FUTISTA, FESTARIA JA PALJON MUUTA

Jalkapalloseura FC Kontu on viimeisten vuosien aikana kasvanut merkittäväksi alueelliseksi toimijaksi Itä-Helsingissä. Jalkapalloseurasta on kasvanut myös tärkeä paikallinen kansalaisjärjestö (esim. viime vuonna FC Konnun järjestämissä futispeleissä, tapahtumissa ja tilaisuuksissa sekä Veikkauspisteessä kävi yli 50 000 kävijää!).


Tähän kehitykseen on vaikuttanut useampi tekijä: FC Kontu on uudistanut organisaatiotaan ja seuran toimintaedellytysten paranemista on auttanut myös omalta osaltaan EU:n Urban II -yhteisöaloiteohjelma, joka on mahdollistanut mm. KontuFestarin toteutuksen ja FC Konnun suositun iltapäiväkerho Rinttarin pyörittämisen.

Seuran tämän vuoden uutuusasioita ovat osallistuminen Kontulan 40 -vuotistapahtumien järjestämiseen, jonka yhteydessä järjestetään mm. ensi elokuussa erityisjalkapalloilun Fair Play Cup Kontulan liikuntapuistossa. Lisäksi helmikuun aikana käynnistyi FC Konnun ylläpitämä Lippupiste -toiminta Kontulan Ostarin Kontupisteessä. Lippupisteessä on myynnissä lukuisia lippuja erilaisiin tapahtumiin ja tilaisuuksiin pääkaupunkiseudulla sekä muualla Suomessa.

Paljon muutakin tapahtuu, mutta jalkapallo on edelleen seuran keskeinen asia...

JALKAPALLO PÄÄOSASSA

Vuonna 1967 perustetun seuran nykyiset 700 junioripelajaa - niin tytöt kuin pojat, naiset ja miehet - tulevat lähinnä Myllypurosta, Kontulasta, Vesalasta, Kivikosta ja Mellunmäestä. Seuran toiminnassa on mukana kaikkiaan pari tuhatta ihmistä, kun huomioidaan seuran ja joukkueiden vanhemmat, perheet ja kannatusjäsenet.

Tänä vuonna Konnulla pelaa kolmisenkymmentä joukkuetta eri sarjoissa. -Edustusjoukkueista naisten joukkue pelaa tänä vuonna SM-sarjassa monen vuoden tauon jälkeen. Miehet vuorostaan jatkavat Kakkosessa. Kaikkiaan kaikki Konnun joukkueet pelaavat tällä kaudella eri sarjoissa ja turnauksissa yhteensä reilusti toistatuhatta peliä!

Pienten lasten osalta seuran nuorisotyö itäisen Helsingin lähiöalueilla alkaa toukokuussa käynnistyvästä, jo 15. kerran järjestettävästä 4-6 -vuotiaiden Pikkujättiliigasta.

Seura järjestää tämän kauden aikana myös erillisiä jalkapallotapahtumia kuten FutisRiehan ensi kesäkuussa ja erityisjalkapalloilun Fair Play Cupin elokuussa Kontulan liikuntapuistossa. Lisäksi FC Kontu on toisena järjestäjänä tyttöjalkapalloilun suurtapahtumassa eli Stadi Cupissa.

KONTUFESTARISTA VEIKKAUSTOIMINTAAN

Viime vuonna alkaneiden ja tänä vuonna jatkuvien uusien toimintojen myötä FC Kontu pyrkii kehittämään ja lisäämään entisestään alueellisia palvelujaan.

Viime vuonna ensimmäistä kertaa Kontulan Kelkkapuistossa järjestetty KontuFestari -viikonlopputapahtuma oli suuri menestys ja se keräsi kahden päivän aikana runsaat 12 000 kävijää. Tänä vuonna pyritään sään suosiessa vähintään samaan tavoitteeseen. Tapahtuman ajankohta on 21.-22.8.

Muista erillistapahtumista voidaan mainita myös FC Konnun ensi joulukuussa tuottama kirkkokonsertti, jonka ohjelma julkistetaan myöhemmin keväällä.

FC Konnulla on ollut veikkaustoimintaa jo vuodesta 1967 eli perustamisestaan lähtien. FC Kontu on yksi alueen vanhimmista Veikkauksen toimijoista ja tämä toiminta on merkittävällä edesauttanut FC Konnun taloutta useiden vuosikymmenien aikana. -Nykyään Kontulan Ostarin Kontupisteessä sijaitseva Veikkauspiste on siitä poikkeuksellinen paikka, että veikkaamalla ja lottoamalla siellä, tästä toiminnasta saaduilla provisioilla tuetaan suoraan paikallista nuorisotoimintaa ja hyvää harrastusta.

Lisäksi jo helmikuun aikana käynnistyy FC Konnun ylläpitämä Lippupiste -toiminta Kontupisteessä.

Muista Konnun toiminnoista mainittakoon vielä suosittu FC Konnun iltapäiväkerho Rinttari ja seuran kioskitoiminta Kontulan liikuntapuistossa.

FC Kontu avasi http://www.fckontu.com (uudet kotisivut) syyskuun alussa 2003 ja saman vuoden joulukuun loppuun mennessä sivuilla oli vieraillut jo yli 15 000 kävijää. Osaltaan tähän on vaikuttanut se, että seuraa lukeutuu nykyään niihin harvoihin suomalaisiin urheiluseuroihin, jossa koko seuran ja kaikkien sen joukkueiden käytössä on helposti ylläpidettävä ja tehokas intranet-järjestelmä kaikkeen keskinäiseen viestintään. Tämä järjestelmä on helppoudellaan herättänyt myös huomiota ulkomailla.

Juha Laarko

Kommentoi

Nimimerkki:  


Kommentit

 Butragueno 2.4.2004 klo 01:11 
Odotan mielenkiinnolla tulevan kauden alkua. Olen paluumuuttaja Kondekaan ja olisin kiinnostunut kuulemaan onko Konnulla minkään sortin fanitoimintaa?

 futis 25.3.2004 klo 15:25 
mennään kaikki kesällä katsomaan fc Kontun miesten 2. div. ja naisten SM-matseja. Mitä enemmän porukkaa, sitä hienompi tapahtuma

 xkontu 24.3.2004 klo 20:35 
FC Kontu on Hesarin mukaan kansalaisjärjestö ja kun katsoo jengin touhua, niin siitä voi ottaa mallia moni muukin. Mutta futiksessa on vielä duunia päästä 80-luvun tasolle. Tsemppiä Kontu!

 futaaja 24.3.2004 klo 20:21 
FC Konnun kotisivut www.fckontu.com on asialliset ja hyvät, kommenttien mukaan jopa stadin parhaat. Ei olisi uskonut pari vuotta sitten!

 kontulan henki 19.3.2004 klo 11:32 
FC Kontu on saanut paljon näkyvyyttä viime päivinä. Hyvä Kontu!
Ajankohtaista

Mellunkylän Juhlaviikot 25.5.-12.6.2012
(päivitetty 1.5.2012)

Piispa Irja Askola koki vierailun Mellunkylään avanneen näyn tulevaisuuden kirkkoon
(päivitetty 27.4.2012)

Maksuttomat Mellunkylän Juhlaviikot 25.5.-12.6.2012
(päivitetty 21.4.2012)

Millainen on Mellunkylä vuonna 2072?
(päivitetty 20.3.2012)

Radio Kontula käynnistää Helsingin Kaupunginosaradion lähetykset 19.3.
(päivitetty 18.3.2012)

Tapahtumat

Lastenvaatekirppari Kontulassa 24.-25.3.
(päivitetty 13.3.2012)

Kontulassa 12.3. järjestettävän yleisötilaisuuden aiheena Yhteinen kaupunki, eriytyvät kaupunginosat
(päivitetty 23.2.2012)

Seuraavan aluefoorumin 28.2. aiheena Arjen turvallisuus
(päivitetty 15.2.2012)

The Diamonds tuo 60-luvun musan Kontulaan 10.2.
(päivitetty 7.2.2012)

Lainan päivä Kontulan kirjastossa keskiviikkona 8.2.
(päivitetty 3.2.2012)