 |  | Osa mainospaikoista oli vielä tyhjänä 1. maaliskuuta.
|  |
|
Kontulan vaaliasetelmat ovat kiinnostavat. SDP:n ja Keskustan kilpailu suurimman puolueen asemasta jatkuu tiukkana ja yksi ratkaisun paikka ovat lähiöt. Paikallista lisävärinää tuo se, että toinen pääministeriehdokkaista asuu alueella.
|
Kampanjointi antaa vihjeitä siitä, ketkä uskovat saavansa kannatusta lähiöistä. SDP kampanjoi Kontulassa voimakkaasti Eero Heinäluoman johdolla. Toverit Vasemmistoliitosta tekevät hekin töitä lähiöäänien eteen. Ostarilla on nähty myös perussuomalaisten Timo Soini.
|
Lähiöissä on paljon äänioikeutettuja, jotka eivät ole moneen vaalikauteen antaneet ääntään. Jos joku onnistuisi saamaan heidät uurnille, niin jaossa olisi paljon kannatusta. Harvoin äänestäviin kuuluvat mm. pitkäaikaistyöttömät ja kansalaisuuden saaneet maahanmuuttajat.
|
Suomen Kuvalehden Petri Pöntinen nosti laajassa jutussaan esille lähiönuoret, joille Heinäluoma on ihan outo kuoma. Hyvä olisi, jos mikä tahansa puolue – poisluettuna änkyrät poliittisen kentän äärilaidoilta – saisi oikean yhteyden näihin nuoriin.
|
Suurimpien puolueiden kampanjavelhojen hienot analyysit, joita puolueet kaiken lisäksi tekevät yhdessä, tuottavat tarkkaa tietoa keskivertosuomalaisen keskiarvoajatuksista. Niillä voi voittaa vaalit, mutta hävittää tuntuman arkeen. Puoluebunkkereista voi suositella jalkautumista muulloinkin kuin vaalimainoksia jakamaan.
|
Poliitikkojen on syytä tosissaan miettiä, voisiko äänestysaktiivisuuden laskuun olla syynä paikallinen vaikuttamisvaje. Asukastoiminnasta puhutaan kauniisti, mutta lämmintä kättä enemmän sille on vaikea saada tukea. Asukkaita kyllä kuullaan – tai ollaan kuulevinaan, mutta päätökset tehdään liian usein paikallista tietämystä käyttämättä. Näennäisvaikuttaminen ottaa kansalaisia koppaan, kun he huomaavat olevansa oikeasti täysvallattomia.
|
Vai annetaanko Suomen tietoisesti ajautua Amerikan malliin, jossa hyväosaiset äänestävät ja jakavat talouden jättipotin keskenään. Muille riittää hyväntekeväisyytenä murenia.
|
Oletteko muuten huomanneet, että puolueiden vaalilausahduksista sanomasta saa sommiteltua tilapäisrunoja, jopa tekohauskoja sellaisia. Iskulauseista on enää turha puhua, vaan puhtaasta markkinoinnista. Kahdeksan eduskuntapuolueen sanoman vääntyy mm. seuraavaan muotoon:
|
Kiikaroitko ehdokasta?
Me pidämme ääntä puolestasi.
Vastuullinen markkinatalous.
Ihmiselle hyvä.
Oikeasti vasemmalla.
Suomalainen kansanpuolue.
Melkein kuin itseäsi äänestäisit.
Olipa kerran neljä vuodenaikaa…
|
Ei politiikka silti vitsi ole. Itse käyn varmasti äänestämässä.
|
Jouko Kokkonen
|