KONTULA
Intro
Kontulan juuret
Laatulähiö vai slummi
Kontula 35 vuotta sitten
Omat muistot ja jutut
Karttoja
Palveluhakemisto
Kuvia
Videoita
Linkit
KontuKeskus
Kontula -lehti
Radio Kontula
Ajankohtaista -arkisto

Haku
Toiminnot
Kirjaudu



Kolumni: Mitä vuosi 2008 tuo tullessaan Mellunkylään


OstariFestaria vietetään kesäkuussa kolmannen kerran.

Vuonna 2008 Mellunkylässä toteutuu vihdoin ja viimein kaksi viime vuodeksi kaavailtua ja toteutumista odottanutta isompaa asiaa. Kulttuuriostarina lähtenyt hanke ja nykyään Mellarin nimellä kulkeva asukastila avautunee helmikuussa Mellunmäen vanhalla ostarilla. Toinen ja puolisen vuotta myöhässä ollut Kontulan metroaseman jälleenkorjaushanke vuorostaan valmistunee lippuhallin osalta talven/kevään aikana. -Lisäksi vuonna 2008 nähdään uusi FillariFestari -tapahtuma toukokuussa.

Mellari on uusi asukatila Mellunmäessä

Mellumäen ostarilla on kunnostettu viime aikoina kaupungin omistamaa yli 500 neliön tilaa monipuoliseksi kulttuuri- ja harrastustilaksi. Mellariksi nimetyn tilan piti alunperin avautua jo viime vuoden keväällä, mutta monista syistä johtuen tilan valmistuminen lykkääntyi tämän vuoden helmikuulle.

Kontulan metroasema valmistuu tänä vuonna

Surullisen kuuluisa Kontulan metroaseman remontti valmistuu tänä vuonna. Paraikaa kiireellisyysjärjestyksessä ensimmäisenä Kontulassa on pitkään suljettuna olleen kauppakeskuksen puoleisen, itäisen lippuhallin valmiiksi saattaminen. Lopullista ajankohtaa itäisen lippuhallin valmistumiselle ei ole vielä ilmoitettu, mutta HKL:n toimitusjohtaja kertoi viime syksynä Mellunmäessä järjestetyssä ylipormestarin asukasillassa avautumisen ajoittuvan helmikuulle. -Metroaseman korjaustyöt eivät lopu vielä itäiseen lippuhalliin. Ensi syksynä korjataan Kontulassa vielä laiturialue sekä läntinen sisäänkäynti. Laiturialueen ja läntisen sisäänkäynnin korjaus kestänee noin kaksi kuukautta ja ajoittuu elo-lokakuulle.

Festareiden kaupunginosa

Mellunkylä ja eritoten Kontula nousee tänä vuonna entistä enemmän festarien kaupunginosana esiin. Helsingin suurin fillaritapahtuma FillariFestari järjestetään motolla “Pyöräilyä & kulttuuria” 16.-18.5.2008 Mellunkylässä viikonlopun mittaisena tapahtumana. Helsinki-päivänä 12.6. Kontulan ostarilla järjestetään vuorostaan kolmannen kerran OstariFestari. Elokuussa 16.8. Kontulassa järjestetään jo kuudetta kertaa Itä-Helsingin suurin kulttuuritapahtuma KontuFestari. Kaikkien näiden tapahtumien tuottamisesta vastaa KontuKeskus ry.

Omat paikallismediat kehittyvät

Aikaisemmin Kontula -lehtenä tunnettu julkaisu ilmestyy Mellunkylä -lehtenä toukokuussa ennen FillariFestaria.

Mellunkylän alueportaalissa osoitteessa www.alueportaali.net avautuu helmikuussa uudenlainen Kontulan näköradio -sivusto, jossa hyödynnetään suomalaisen Floobsin kehittämää uusinta nettitv-teknologiaa. Alueportaalin yhteyteen avautuu maaliskuussa Mellunkylä tutuksi -esittelyaineisto ja syksyllä sivuille tulee Kunnallisvaalit -osio.

Työn alla

Kesällä 2007 perustetun Mellunkylän alueneuvoston mielestä vuonna 2008 merkittäviä asioita ovat mm. Kivikon jätteenpolttolaitoksen vastustaminen sekä riittävien voimavarojen saaminen alueen kulttuuri- ja harrastustiloihin. Viime vuonna alkanut Helsin kaupungin kulttuuriasiainkeskuksen käynnistämä Kulttuuriraide on ollut merkittävä resurssi alueen erilaisten hankkeiden ja toimintojen kehittämiselle. -Alueneuvoston tarkoitus on vaikuttaa myös alueellisiin rakennushankkeisiin kuten Kontulan ostoskeskuksen täydennysrakentamiseen. Kontulan ostarin täydennysrakentamisen uusimmat vaiheet esitelläänkin erillisessä asukastilaisuudessa kevään aikana.

Kontulan uuden vanhusten palvelukeskuksen rakentaminen jatkuu vuonna 2008 ja tavoitteena on, että tämä "vanhuspalveluiden lippulaiva" avataan syksyllä 2009. -Miten sitten tulee käymään vuonna 2007 uutisotsikohin tulleen Kivikon jätevoimalahankkeen suunnitelmien tai uuden hiihtoputken rakentamisen Kivikkoon, se vuorostaan jää nähtäväksi. Edessä on taas mielenkiintoinen vuosi.

L. Helminen
Kommentoi

Nimimerkki:  

Ajankohtaista

Mellunkylän Juhlaviikot 25.5.-12.6.2012
(päivitetty 1.5.2012)

Piispa Irja Askola koki vierailun Mellunkylään avanneen näyn tulevaisuuden kirkkoon
(päivitetty 27.4.2012)

Maksuttomat Mellunkylän Juhlaviikot 25.5.-12.6.2012
(päivitetty 21.4.2012)

Millainen on Mellunkylä vuonna 2072?
(päivitetty 20.3.2012)

Radio Kontula käynnistää Helsingin Kaupunginosaradion lähetykset 19.3.
(päivitetty 18.3.2012)

Tapahtumat

Lastenvaatekirppari Kontulassa 24.-25.3.
(päivitetty 13.3.2012)

Kontulassa 12.3. järjestettävän yleisötilaisuuden aiheena Yhteinen kaupunki, eriytyvät kaupunginosat
(päivitetty 23.2.2012)

Seuraavan aluefoorumin 28.2. aiheena Arjen turvallisuus
(päivitetty 15.2.2012)

The Diamonds tuo 60-luvun musan Kontulaan 10.2.
(päivitetty 7.2.2012)

Lainan päivä Kontulan kirjastossa keskiviikkona 8.2.
(päivitetty 3.2.2012)