KONTULA
Intro
Kontulan juuret
Laatulähiö vai slummi
Kontula 35 vuotta sitten
Omat muistot ja jutut
Karttoja
Palveluhakemisto
Kuvia
Videoita
Linkit
KontuKeskus
Kontula -lehti
Radio Kontula
Ajankohtaista -arkisto

Haku
Toiminnot
Kirjaudu



KontuFestarilla tänä vuonna 15 000 kävijää

Amorphis (kuvassa) kuten myös Helsinki Rap & Reggae Show keräsivät suuren yleisön Kontulan Kelkkapuistoon lauantain nuorisopahtumassa.


Kontulan 40-vuotisjuhlien päätapahtuma KontuFestari 2004 keräsi yhteensä n. 15 000 kävijää kahden päivän aikana.

Lauantaina 21.8. järjestetty nuorisotapahtuma keräsi yli 10 000 kävijää ja sunnuntaina 22.8. sateisessa säässä alkanut kansanjuhla-osuus vuorostaan 5 000 vierasta.

Tapahtuman tuottaneesta FC Konnusta todettiin järjestelyiden sujuneen hyvin ja yleisön antaneen hyvin myönteistä palautetta tämänvuotisesta ohjelmasta, tunnelmasta ja Kontulan Kelkkapuiston hienosta ympäristöstä.

- Tapahtuman ainoa ohjelmamuutos jouduttiin tekemään sunnuntaina, kun Tapani Kansa joutui sairastumisen vuoksi peruuttamaan esiintymisensä. Hyvin lyhyellä varoitusajalla onnistuttiin kuitenkin saamaan paikan päälle A. Aallon Rytmiorkesteri, jonka esiintyminen ihastutti paikalla olleen yleisön.

KontuFestarin esiintyjistä (Amorphis ja Five Fifteen) kuvia löytyy osoitteesta: www.kolumbus.fi/nononsense/kontu/

Kommentoi

Nimimerkki:  


Kommentit

 Raid 25.8.2004 klo 21:41 
#Upeeta.
Samoin minä ihmettelin, miksei Hesari kommentoinut näin onnistunutta tapahtumaa muuten kuin kertomalla "tuulipukukansas-
ta??!!", joka laittaa alulle sauvakävelyviestin Tuija Braxin kannustuksin. Hohhoijaa näille kommenteille. Pitäköön hyvänään luutuneet ennakkoluulonsa kun eivät paremmasta eli Kontulasta tiedä. Ja ovat yhtä isoa elämystä eli Kontufestaria köyhempiä.

 Hanna 24.8.2004 klo 12:57 
Hieno festari, tunnelma kuin alkuaikojen Ankkarockissa! Kiitos kaikille järjestäjille!

 Jukkis66 24.8.2004 klo 12:52 
Arvatkaa harmittiko kun ei ollut maisemissa viikonloppuna?!

 Sini 23.8.2004 klo 11:07 
Hieno festari. Tapani Kansa olisi ollut vielä piste I:n päälle.

 upeeta 23.8.2004 klo 10:04 
Hesan paras festari ilman muuta. Ihme, ettei Hesari noteeranut koko tapahtumaa. Taisi olla liian rahvaanomaista.......

 aaaltolija 23.8.2004 klo 10:02 
Hieno juttu A. Aallon Rytmiorkesterin yllätysesiintyminen Kontufestivaaleilla. Mikä soundi ja muutenkin hyvin järjestetty tapahtuma.

 Who´s Progressived .. 23.8.2004 klo 09:41 
Kiitos Five Fifteen + Vesalan omapoika M.Järvinen..
Suu käy yhä vaikka "kilometrejä" on, näin pitääkin.. ainut että olis voinu kuunnella pitempäänkin..mutta aikataulut..joo, ymmärrän. Kiitos FC Kontu , mainiot järjestelyt, oli mukavasti niputettu yhdelle alueelle erilaisia "häpeninkejä", se pienin teltta oli aika meininkiä,huh huh. . kuvataiteen läsnäolo lämmitti.
iso KIITOS!

 Delilah 23.8.2004 klo 05:21 
Joo, mä menin sunnuntaina Kontufestareilel nimenomaan Tapsaa kuuntelemaan. Ikävä yllätys ,ettei hän esiintynytkään, (vaan minkäs sitä sairastumiselle mahtaa )
A.Aallon rytmiorkesterikin oli ihan jees, mutta ei se nyt Tapsaa vastaa.
Parane pian Tapsa!

 Tarkkailija 23.8.2004 klo 02:41 
Mukava juhlahan tämä oli. Varsinkin sunnuntain ohjelmatarjonta oli hyvää. Ei tainnut mitään suurempia järjestyshäiriöitäkään sattua. Hyvä niin, sillä en nähnyt paikalla ainoatakaan järjestyksenvalvojaa! Tietenkään järjestyksenvalvojiksi ei voi laskea keltaisia mainosliivejä päällä kantavia henkilöitä.

 Raid 22.8.2004 klo 22:48 
Kävin kuuntelemassa Pelle Miljoonaa ja Cliftersiä sekä Stadin orkesteria ja kiertelin ympäriinsä. Hieno festari ! Pelle M. ja Clifters vetivät molemmat hienot tunnin kestoiset konsertit täysillä ja Stadin Orkesterin naissolistikin antoi kaikkensa upealla äänellään. Sää oli mitä mainioin. Paikka ihanteellinen, kaivari tulee ensimmäisenä vertailukohtana mieleen, mutta täyteensullotumpana, meluisampana, sotkuisempana ja kännisempänä. Ihmisiä oli sopivasti, vaikka enemmänkin olis mahtunut. Nyt pääsi katsomaan ja kuuntelemaan esiintyjiä siltä etäisyydeltä kuin halusi. Tekniikka pelasi hyvin. Fiilis oli hyvä. Kaikenikäiset olivat liikenteessä. Julkikänniset olivat lähinnä poikkeuksia. Tämän paremmaksi festari ei enää voi tulla, paitsi että Tapani Kansaa olis voinut olla paikalla. Moni ihminen oli varmasti tullut kuuntelemaan nimenoman häntä
- itsekin olisin mielelläni kuunnellut. Kiitos järjestelijöille ja esiintyjille!

 Maria 22.8.2004 klo 22:29 
harmillista, kun Tapsa Kansa joutui perumaan esiintymisensä Kontufestareilla :(
Tapsa on tosi hyvä laulaja. Olisi ollut kiva häntä nähdä ja kuulla.
Pikaista paranemista Tapsalle !

 Paras festari!!!!!! 22.8.2004 klo 21:48 
Hesan paras festari tänä vuonna on ollu Kontulassa järjestetty rockfestari lauantaina 21. päivä: siinä oli kaikkea! Tullee mieleen ne fantastiset Elmun aknsanjuhlat joskus vuosia sitten. Uutta ja vanhaa, uskallusta, yllätyksiä, elämyksiä. Yeah. Lisää tällaista!!!!!!
Ajankohtaista

Mellunkylän Juhlaviikot 25.5.-12.6.2012
(päivitetty 1.5.2012)

Piispa Irja Askola koki vierailun Mellunkylään avanneen näyn tulevaisuuden kirkkoon
(päivitetty 27.4.2012)

Maksuttomat Mellunkylän Juhlaviikot 25.5.-12.6.2012
(päivitetty 21.4.2012)

Millainen on Mellunkylä vuonna 2072?
(päivitetty 20.3.2012)

Radio Kontula käynnistää Helsingin Kaupunginosaradion lähetykset 19.3.
(päivitetty 18.3.2012)

Tapahtumat

Lastenvaatekirppari Kontulassa 24.-25.3.
(päivitetty 13.3.2012)

Kontulassa 12.3. järjestettävän yleisötilaisuuden aiheena Yhteinen kaupunki, eriytyvät kaupunginosat
(päivitetty 23.2.2012)

Seuraavan aluefoorumin 28.2. aiheena Arjen turvallisuus
(päivitetty 15.2.2012)

The Diamonds tuo 60-luvun musan Kontulaan 10.2.
(päivitetty 7.2.2012)

Lainan päivä Kontulan kirjastossa keskiviikkona 8.2.
(päivitetty 3.2.2012)