KONTULA
Intro
Kontulan juuret
Laatulähiö vai slummi
Kontula 35 vuotta sitten
Omat muistot ja jutut
Karttoja
Palveluhakemisto
Kuvia
Videoita
Linkit
KontuKeskus
Kontula -lehti
Radio Kontula
Ajankohtaista -arkisto

Haku
Toiminnot
Kirjaudu



Kontula-palkinto Armas Viidalle


Armas Viita vastaanotti Kontula-palkinnon Kontula-Seuran 40-vuotisjuhlassa.

Kontula-Seuran alkuvuosien aktiivi

Kontula-Seuran 40-vuotisjuhlassa tiistaina 4.4.2006 jaetun toisen Kontula-palkinnon sai rovasti Armas Viita. Silloinen Vartiokylän seurakunnan kappalainen Viita teki seuran perustamisaloitteen vuonna 1966. Hän toimi sen puheenjohtajana ensimmäiset kolme vuotta. Viidan idea oli mm. Kontula-päivä, joka oli aikoinaan todellinen kansanjuhla. Hän oli mukana myös koulujen, ostoskeskuksen, Kontulan Huollon, Lions Clubin ja Kontula-lehden perustamisvaiheissa.

Viita toimi määrätietoisesti Kontulan seurakunnan perustamisen puolesta. Hän järjesti hankkeen vauhdittamiseksi vuonna 1971 nimienkeräyksen. Viidasta tuli vuoden 1981 alussa toimintansa aloittaneen Mellunkylän seurakunnan ensimmäinen kirkkoherra. Toinen hänelle läheinen asia oli kirkon rakentaminen Kontulaan. Hän piti asiaa esillä niin kappalaisena kuin kirkkoherrana. Kontula sai lopulta kirkon, kun Mikaelinkirkko valmistui vuonna 1988. Sitä ennen kontulalaisten käytössä oli vuosina 1969–1986 parakkikirkko.

Ensimmäisen Kontula-palkinnon sai vuonna 2004 Jussi Sydänmäki. Palkintona kiertävän taideteoksen on suunnitellut ja valmistanut taiteilija Jonne Pitkänen.

Juhlassa jaetut kaksi Kontula-mitalia saivat Eeva-Liisa Broman ja Ulla Korhonen-Wälmä. Eeva-Liisa Broman on toiminut EU:n Urban II-yhteisöaloiteohjelman projektipäällikkönä. Tehtävässään hän on tukenut Kontulan hankkeiden toteuttajia antamalla käyttöönsä asiantuntemuksensa. Broman on suhtautunut kontulalaisten ideoihin positiivisesti. Tukea ovat saaneet mm. koululaisten iltapäivätoiminta, KontuFestari, Kontukeskus, Vesalan yläasteen koulun nettisivut, asumisneuvontatoiminta, Kontulan nettisivut, Kontupiste ja Kontulan ostarin parantamishanke.

Ulla Korhonen-Wälmä on toiminut Lähiöprojektin päällikkönä vuodesta 1996. Korhonen-Wälmä on toiminut merkittävästi Kontulan n kohentamiseksi asuinympäristönä. Kontulassa viime vuoden lopussa päättyneen lähiöprojektin aikana korjausrakentaminen oli vilkasta projektin kautta saadun tuen ansiosta. Korhonen-Wälmä on osallistunut myös täydennysrakentamisen ja ympäristön parantamisen suunnitteluun. Mm. liikuntapuistot, koulut ja kaikki raitit ovat saaneet uudistetun ilmeen projektin tuloksena.

Kommentoi

Nimimerkki:  

Ajankohtaista

Designpääkaupunkihanke: Millainen Mellunkylä on vuonna 2072?
(päivitetty 2.2.2012)

Presidentinvaalin toisen kierroksen ennakkoäänestys alkanut
(päivitetty 25.1.2012)

Ensimmäisellä vaalikierroksella Niinistö ykkönen, Haavisto kakkonen Mellunkylässä
(päivitetty 24.1.2012)

Presidentinvaalit tuovat loppuviikosta mm. Soinin, Arhinmäen ja Niinistön Kontulaan
(päivitetty 17.1.2012)

Aluefoorumi veti salin täyteen väkeä, Mellunmäessä vieraili peruspalveluministeri Guzenina-Richardsson ja presidentinvaalien ennakkoäänestys jatkuu
(päivitetty 14.1.2012)

Tapahtumat

Lainan päivä Kontulan kirjastossa keskiviikkona 8.2.
(päivitetty 3.2.2012)

Kontulan Skeittihallissa Designpääkaupunki -viikonlopputapahtuma 3.-5.2.2012
(päivitetty 2.2.2012)

Vesalassa asuvan graafikko Margit Evertin näyttely Kontupisteessä
(päivitetty 1.2.2012)

Haaviston presidentinvaalien kampanjatilaisuus Kontulan ostarilla 4.2.
(päivitetty 31.1.2012)

Designpääkaupunkihanke: Millainen Mellunkylä on vuonna 2072?
(päivitetty 25.1.2012)