KONTULA
Intro
Kontulan juuret
Laatulähiö vai slummi
Kontula 35 vuotta sitten
Omat muistot ja jutut
Karttoja
Palveluhakemisto
Kuvia
Videoita
Linkit
KontuKeskus
Kontula -lehti
Radio Kontula
Ajankohtaista -arkisto

Haku
Toiminnot
Kirjaudu



Kontula-veistos 2012 Marianna Kajantielle

 

Vasemmalla Marianna Kajantie ja tunnustuksen luovuttajat Kalevi Salo ja Jouko Kokkonen

Kontulalaiset ovat vuosien varrella halunneet palkita erinäisiä ihmisiä alueemme hyväksi tehdystä työstä.

Palkintoja ja tunnustuksia on ollut kolmenlaisia, kaikki yhtä arvokkaita. Kontula-palkinto on annettu Kontulaa myönteisesti tunnetuksi tehneelle ihmiselle. Kontula-mitalit ja Kontula-veistokset vuorostaan on luovutettu Kontulan ja koko Mellunkylän hyväksi toimineelle, eritoten virkansa puolesta elinympäristömme asioihin myönteisesti vaikuttaneelle henkilölle. Yhteistä näille palkinnoille ja tunnustuksille on ollut niiden tekijä, taiteilija Jone Pitkänen.

Kontulatalon Wanhassa Postissa torstaina 15.2. järjestetyssä lämminhenkisessä tilaisuudessa toisen kerran jaetun Kontula-veistoksen sai karismaattinen, pitkäaikainen helsinkiläinen kulttuurivaikuttaja, Helsingin kulttuurikeskuksen kulttuuripolitiikan osaston osastopäällikkö Marianna Kajantie.

Perustelussaan valinnan tehnyt KontuKeskus ry:n raati totesi, että kontulalaiset ja mellunkyläläiset ovat Marianna Kajantielle kiitollisia monestakin asiasta, mutta ennen kaikkea siitä, että hän on viimeisen vuosikymmenen aikana tukenut ajatuksillaan ja toiminnallaan monella tapaa Mellunkylän alueen toimijoita ja asukkaita. Tämän työn seurauksena Kajantie on merkittävästi edesauttanut, että Mellunkylään on saatu toteutettua mm. Kontupiste ja KontuFestari Kontulaan, asukas- ja kulttuuritila Mellari Mellunmäkeen ja Musikanttien lasten kulttuurikeskus Kurkimäkeen.

Monet edellämainituista toteutuksista ovat olleet ja ovat edelleen erittäin tärkeitä kokonaisuuksia alueen asukkaille ja valinnan tehnyt raati toivookin, Kajantien siirtyessä tänä vuonna eläkkeelle, että jatkossakin löytyisi yhtä ymmärtäväisiä ja luovia virkamiehiä ja -naisia tukemaan alueellamme tehtävää ennakkoluulotonta sekä näkyvää asukas- ja kulttuurityötä. 

 

Kommentoi

Nimimerkki:  

Ajankohtaista

Mellunkylän Juhlaviikot 25.5.-12.6.2012
(päivitetty 1.5.2012)

Piispa Irja Askola koki vierailun Mellunkylään avanneen näyn tulevaisuuden kirkkoon
(päivitetty 27.4.2012)

Maksuttomat Mellunkylän Juhlaviikot 25.5.-12.6.2012
(päivitetty 21.4.2012)

Millainen on Mellunkylä vuonna 2072?
(päivitetty 20.3.2012)

Radio Kontula käynnistää Helsingin Kaupunginosaradion lähetykset 19.3.
(päivitetty 18.3.2012)

Tapahtumat

Lastenvaatekirppari Kontulassa 24.-25.3.
(päivitetty 13.3.2012)

Kontulassa 12.3. järjestettävän yleisötilaisuuden aiheena Yhteinen kaupunki, eriytyvät kaupunginosat
(päivitetty 23.2.2012)

Seuraavan aluefoorumin 28.2. aiheena Arjen turvallisuus
(päivitetty 15.2.2012)

The Diamonds tuo 60-luvun musan Kontulaan 10.2.
(päivitetty 7.2.2012)

Lainan päivä Kontulan kirjastossa keskiviikkona 8.2.
(päivitetty 3.2.2012)