KONTULA
Intro
Kontulan juuret
Laatulähiö vai slummi
Kontula 35 vuotta sitten
Omat muistot ja jutut
Karttoja
Palveluhakemisto
Kuvia
Videoita
Linkit
KontuKeskus
Kontula -lehti
Radio Kontula
Ajankohtaista -arkisto

Haku
Toiminnot
Kirjaudu



Kontulaan rakenteilla vanhuspalveluiden lippulaiva

Ensimmäisenä osuutensa Kontulan vanhusten palvelukeskuksen peruskiven muuraajana suoritti Rakel Hiltunen.


Kontulan uuden vanhusten palvelukeskuksen työt käynnistyivät syksyllä ja perjantaina oli vuorossa peruskiven muuraus. Rakennus valmistuu syksyllä 2009, minkä jälkeen nykyinen vuonna 1975 valmistunut keskus puretaan. Kaupunki päätyi uudisrakentamiseen, koska vanhan korjaus olisi maksanut yhtä paljon, eikä lopputuloksena olisi saatu nykyvaatimusten mukaisia tiloja.

Peruskiven muuraustilaisuudessa puhunut kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Rakel Hiltunen kertoi rakennustyön olevan yksi suurimmista Helsingissä meneillään olevista hankkeista. Hänen mukaansa oli kova, mutta oikea päätös rakentaa kokonaan uusi talo.

Helsingin kaupungin vanhuspalveluiden johtajan Arja Peiposen mukaan Kontulaan nousevasta keskuksesta on tarkoitus rakentaa vanhuspalveluiden lippulaiva. Talo on yhtä aikaa edustava ja vanhusten omatoimisuutta tukeva. Toiminnassa on keskeistä sairaalahoidon, vanhainkodin ja palveluasumisen välisten rajojen poistaminen.

Vanhustenkeskukseen tulee 196 vanhainkotipaikkaa pääosin dementoituneille henkilöille. Keskuksen valmistuessa Kontulan vanhainkotipaikkojen määrä lisääntyy 50:llä nykyiseen verrattuna. Paikoista 28 on tarkoitettu tilapäiseen asumiseen.

Rakennukseen sijoittuu myös kaksi päiväkeskusta, joita käyttävät kotona asuvat apua tarvitsevat asiakkaat. Tiloissa palvelee lisäksi palvelukeskus itse liikkumaan pystyville eläkeläisille. Palvelukeskuksessa on mm. ravintola, uima-allastilat, kirjasto, sosiaalipalveluja ja kaupallisia palveluja. Palvelukeskus ja päiväkeskukset sijoittuvat rakennuksen ensimmäiseen kerrokseen sekä kellarikerrokseen.

T-mallisessa rakennuksessa on yhteensä 5–8 maanpäällistä kerrosta. Kunkin sakaran jokaisessa kerroksessa on yksi ryhmäkoti toisesta alkaen lähtien. Ryhmäkodissa on 12 yhden hengen huonetta ja yksi kahden hengen huone. Jokaisen kerroksen saumakohtaan on sijoitettu pääporrashuone, takalla varustettu ryhmähuone sekä henkilökunnan tarvitsemia tiloja.

Asuinosastot ovat pienempiä kuin vanhassa keskuksessa ja asuintilat on suunniteltu kodinomaisuutta korostaen. Asuinhuoneet sijoittuvat kunkin ryhmäkodin keskellä olevan olohuoneen, saunan ja tupakeittiön muodostaman yhteisalueen ympärillä. Saunan on todettu rauhoittavan dementiaa sairastavia.

Havainnekuva ryhmäkodin yhteistiloista.


Ryhmäkodeissa on myös iso lasitettu parveke, jolle voi kulkea molemmista päistä. Värityksellä ja valaistuksella tuetaan asukkaiden esteetöntä liikkumista. Värimaailma on suunniteltu tuomaan asukkaille myös turvallisuuden tunnetta. Pääsuunnittelijana toimineen arkkitehti Laura Mattilan mukaan ajatuksena on, että ryhmäkodin huone olisi asukkaan viimeinen koti.

Kohteessa hyödynnetään ikäihmisten asumiseen ja heille tarkoitettuihin palveluihin liittyvää tekniikkaa. Talossa tullaan käyttämään esimerkiksi liikettä tunnistavaa tekniikkaa vanhusten turvallisuuden lisäämiseksi.

Uudessa vanhusten palvelukeskuksessa työskentelee noin 170 henkilöä. Rakennuksen bruttopinta-ala on 18 222 neliömetriä. Sen rakennuskustannukset ovat noin 45,4 miljoonaa euroa.

Helsingin kaupunki käyttää Kontulan vanhustenkeskuksessa uutta toteutustapaa. Keskus on ensimmäinen uudisrakennus, jonka rakennuttaa vuonna 2006 toimintansa aloittanut KOy Helsingin Toimitilat. Yhtiö on perustettu hallinnoimaan ammattimaisesti konsernin käytössä olevia kiinteistöjä sekä tarjoamaan Helsingin kaupunkikonsernille mahdollisuuden toteuttaa uudisrakennus- ja peruskorjaushankkeita perinteistä toimintatapaa joustavammin.

- Yhtiö toimii Helsingin kaupunkikonsernissa ja siten siis kaupungin omistajaohjauksessa. Toisaalta yhtiö kuitenkin toimii täysin irrallaan kaupungin budjettitaloudesta. Helsingin Toimitilat kaupungin budjettitalouden ulkopuolisena isona ja vauraana toimijana tarjoaa vähintäänkin samat edut Helsingin kaupungille kuin niin sanotut PPP- tai elinkaarimallilla tehdyt toimitilat, toteaa toimitusjohtaja Sami Aiho.


Kommentoi

Nimimerkki:  

Ajankohtaista

Mellunkylän Juhlaviikot 25.5.-12.6.2012
(päivitetty 1.5.2012)

Piispa Irja Askola koki vierailun Mellunkylään avanneen näyn tulevaisuuden kirkkoon
(päivitetty 27.4.2012)

Maksuttomat Mellunkylän Juhlaviikot 25.5.-12.6.2012
(päivitetty 21.4.2012)

Millainen on Mellunkylä vuonna 2072?
(päivitetty 20.3.2012)

Radio Kontula käynnistää Helsingin Kaupunginosaradion lähetykset 19.3.
(päivitetty 18.3.2012)

Tapahtumat

Lastenvaatekirppari Kontulassa 24.-25.3.
(päivitetty 13.3.2012)

Kontulassa 12.3. järjestettävän yleisötilaisuuden aiheena Yhteinen kaupunki, eriytyvät kaupunginosat
(päivitetty 23.2.2012)

Seuraavan aluefoorumin 28.2. aiheena Arjen turvallisuus
(päivitetty 15.2.2012)

The Diamonds tuo 60-luvun musan Kontulaan 10.2.
(päivitetty 7.2.2012)

Lainan päivä Kontulan kirjastossa keskiviikkona 8.2.
(päivitetty 3.2.2012)