Kontulan vanhin urheiluseura Kunto on täyttänyt syksyllä 40 vuotta. Seura perustivat Hakan työmaaparakkiin 19.10.1966 Keinutielle kokoontuneet yli sata kontulalaista. Keskusjärjestöksi perustava kokous valitsi Työväen Urheiluliiton (TUL). TUL:n kannattajat voittivat äänestyksen luvuin 64–50.
Suomen Valtakunnan Urheiluliiton kannalla olleet pitivät uuden kokouksen vuoden 1967 puolella ja perustivat Kontulan Urheilijat -nimisen seuran. Sen toimintaa jatkaa FC Kontu, joka täyttää ensi vuonna neljä vuosikymmentä.
Kunnon vahvoja lajeja olivat aluksi yleisurheilu ja hiihto. Seuran näkyvin urheilumuoto on ollut pitkään lentopallo, joka tuli ohjelmaan 1970-luvulla. Kunnon joukkue pelasi parhaimmillaan II-sarjassa.
Urheilupolitiikassa Kunto otti mm. 1980-luvulla reippaasti kantaa. Seura vaati TUL:lta työväenhenkisempää toimintaa. Kunto julkaisi myös melko säännöllisesti omaa lehteä, Kunnon Uutisia.
Kunnolla oli aikoinaan oma veikkauspiste Porttikujalla ja seura toimi myös Kansa-yhtiön asiamiehenä. Edelleen toiminnassa on seuran joulupukkipalvelu.