KONTULA
Intro
Kontulan juuret
Laatulähiö vai slummi
Kontula 35 vuotta sitten
Omat muistot ja jutut
Karttoja
Palveluhakemisto
Kuvia
Videoita
Linkit
KontuKeskus
Kontula -lehti
Radio Kontula
Ajankohtaista -arkisto

Haku
Toiminnot
Kirjaudu



Martti Häkkäsestä Mikaelin seurakunnan uusi kirkkoherra




Pastori Martti Häkkänen on valittu Mikaelin seurakunnan uudeksi kirkkoherraksi. Häkkänen sai maanantain päättyneessä vaalissa 596 ääntä, mikä oli runsaat kaksi kolmasosaa annetuista äänistä.

Aluekoordinaattori Heikki Hilvoa äänesti 236 seurakuntalaista. Kappalainen Hannu K. Saloranta sai 39 ääntä.

Äänioikeutettaan  käytti 877 seurakuntalaista, joista ennakkoon äänesti 451. Äänestysprosentti oli 5,1 prosenttia. Hylättyjä ääniä oli kuusi.

Suomen Seurakuntaopiston lehtorina työskentelevä Häkkänen on Mikaelin seurakunnan kolmas kirkkoherra. Virkaa ovat hoitaneet aiemmin Armas Viita ja Pentti Miettinen. Kirkkoherran virka tuli avoimeksi, kun Miettinen siirtyi Helsingin seurakuntayhtymän seurakuntatyön johtajaksi.

51-vuotias Häkkänen asuu Kontulassa. Hän mm. työskennellyt 1980–1990-luvuilla kymmenen vuotta pappina silloisessa Mellunkylän seurakunnassa.



Martti Häkkäsen mietteitä tuloksen selvittyä löytyy osoitteesta www.marttihakkanen.fi

Heikki Hilvon kommentti löytyy osoitteesta www.heikkihilvo.fi
Kommentoi

Nimimerkki:  

Ajankohtaista

Niinistö voitti Mellunkylässä
(päivitetty 6.2.2012)

Designpääkaupunkihanke: Millainen Mellunkylä on vuonna 2072?
(päivitetty 2.2.2012)

Presidentinvaalin toisen kierroksen ennakkoäänestys alkanut
(päivitetty 25.1.2012)

Ensimmäisellä vaalikierroksella Niinistö ykkönen, Haavisto kakkonen Mellunkylässä
(päivitetty 24.1.2012)

Presidentinvaalit tuovat loppuviikosta mm. Soinin, Arhinmäen ja Niinistön Kontulaan
(päivitetty 17.1.2012)

Tapahtumat

The Diamonds tuo 60-luvun musan Kontulaan 10.2.
(päivitetty 7.2.2012)

Lainan päivä Kontulan kirjastossa keskiviikkona 8.2.
(päivitetty 3.2.2012)

Kontulan Skeittihallissa Designpääkaupunki -viikonlopputapahtuma 3.-5.2.2012
(päivitetty 2.2.2012)

Vesalassa asuvan graafikko Margit Evertin näyttely Kontupisteessä
(päivitetty 1.2.2012)

Haaviston presidentinvaalien kampanjatilaisuus Kontulan ostarilla 4.2.
(päivitetty 31.1.2012)