Alkuvuodesta Kontula on ollut esillä eri medioissa. Helmikuun alun
näyttävät jutut Suomen Kuvalehdessä ja Hiidenkivi -lehdessä saavat nyt jatkoa Helsingin kaupungin tiedotuslehdessä ja Helsingin Uutisissa, jossa esitellään Kontulan taiteilijatalo -talo hanke.
"Kontulassa ei marmateta"
Tällä otsikolla
uusin Helsingin kaupungin tiedotuslehti Helsinki-info lähestyy Kontulan aktiivista asukastoimintaa. Artikkelin on kirjoittanut
Aija Pouru ja se perustuu yhden kontulalaisen aktiivin, KontuKeskuksen piirissä työskentelevän
Jouko Kokkosen haastatteluun.
Jutussa tietokirjailija Jouko Kokkoselta kysytään mitä on asukastoiminta:
”Se on toimeen tarttumista. Kun huomaamme ja meille kerrotaan epäkohdasta tai muusta asiasta, johon voimme vaikuttaa, ryhdymme viemään asiaa eteenpäin. Emme jää turhaan vatvomaan kysymystä, jotta idea ei unohtuisi. Tarjoamme tietenkin kykyjemme mukaan apua kaikille kontulalaisille, yritämme rohkaista ihmisiä. Pelkkä marmattaminen ei auta ketään.”
Jouko Kokkonen kertoo myös toiminnan tämänhetkisestä tilanteesta:
”Nyt Urban-ohjelmien loputtua joudumme miettimään raha-asiat uusiksi. Seuraava KontuFestari kyllä järjestetään ja KontuKeskuksen rekisteröinti on meneillään. Lasipalatsin Mediakeskus Oy pyörittää metroaseman lähellä olevaa Kontupistettä, jonka rahoitus tulee tänä vuonna kaupunginhallitukselta.”
”Olisimme iloisia, jos kaupunki löytäisi jonkin tavan rahoittaa toimintaamme. Suurista summista ei ole kysymys. Meistä ei kuitenkaan voi tulla virkakoneiston osia. Mikäli rahoitus onnistuu, asukkaiden pitäisi osallistua omilla tavoillaan ja osittain omilla ehdoillaan.”
"Taiteilijatalo Kontulaa elävöittämään"
Helsingin Uutisissa Pia Alatorvinen esitelee artikkelissaan sunnuntaina 25.2. Kontulan taiteilijatalo -hanketta, jossa olisi tilat 15-17 taiteilijalle. Talo voisi valmistua rahoituksen löytyessä jo vuonna 2009.
"Kaupunki herättelee ateljee- ja asuinrakennuskäyttöä Kontulankaari 11:n kohdalla sijaitsevalle tontille. Suomen Taiteilijaseura kuitenkin keskittyisi mieluummin Malmilla Riihenkulmassa sijaitsevan tontin rakentamiseen ja rakennusten kunnostamiseen."
"Kaupungin eri asiantuntijoista koottu työryhmä ehdottaa selvityksessään, että tällä hetkellä vireillä olevista hankkeista Kontulan toteuttaminen käynnistettäisiin ensimmäisenä. Tontin omistaa kaupunki, mutta rakennuttaminen jää todennäköisesti Suomen Taiteilijaseuran ateljeesäätiön tehtäväksi."