Mellunkylässä järjestetään poikkeuksellisen paljon tapahtumia ja tilaisuuksia nyt maaliskuun aikana. Olemme koonneet tiedossamme olevat tapahtumat ja tilaisuudet nyt omaksi listakseen. Ohjelmaa löytyy laidasta laitaan perhe- talviriehoista seniorikansalaisten aluefoorumiin, kaupunkisuunnitteluviraston asukasilloista koulujen vanhempainiltaan.
Kontupiste avautunut
Kontulan ostarilla, Kontulatalossa sijaitseva uusi Kontupiste on avautunut. Kontupisteessä on yleisön käytössä ensi alkuun 12 yleisöpäätettä. Koneissa on Linux -käyttöjärjestelmä ja internetin lisäksi mm. käytettävissä on OpenOffice -toimisto-ohjelmat, Gimp -kuvankäsittelyohjelma sekä pikaviestiohjelmat. Omien läppäreiden kanssa työskenteleminen on myös mahdollista langattoman wlan-verkon kautta. Lisäksi tilassa on tarjolla pitempiaikaiseen päätetyöskentelyyn erilliset projektipäätteet, jotka tulee ennakkoon varata. Kontupiste on avoinna tiistaista-perjantaihin klo 9 - 18 ja lauantaisin klo 12 - 17.
Hyvän tahdon päivä Mellunmäessä lauantaina 13.3.
Lauantaina 13.3. klo 11-17 kulttuuritila Mellariin (Korvatunturintie 2) järjestetään koko perheen maksuton ja monikulttuurinen Kyvän tahdon päivä -tapahtuma.
Tiedossa monipuolista ohjelmaa nukketeatteriesityksistä Omat Pojat -tanssiorkesterin iltapäivätansseihin. Tarjolla myös mm. ilmainen makkara-, lettu- ja kahvitarjoilu sekä ruokapakettien jakelu, joten oma kassi mukaan.
Kaupunkisuunnitteluviraston asukastilaisuus maanantaina 15.3. Mellunmäessä
Maanantaina 15.3. klo 17–19 Kulttuuritila Mellarissa (Korvatunturintie 2) kaupunkisuunnitteluviraston asukasilta. Aiheina mm. Vaarnatien ja Naulakalliontien alueiden asemakaavoitustöiden lähtökohtien esittely. Alueille on suunnitteilla pientalovaltaista asumista. Lisäksi esillä Mellunmäen alueen kehittäminen mm. täydennysrakentaminen, katutilojen parantaminen ja pysäköinti. Vapaa pääsy.
Kontupisteen viikottainen esittely sähköisestä asioinnista 18.3.
Keväällä 2010 Kontulan ostarilla sijaitsevassa Kontupisteen ohjelmassa on luvassa sähköistä asiointia verkossa, mm. verkkopankin käyttö, veroilmoitusten täyttö, KELAn etuisuuksien hakeminen ym. Vierailemassa mm. pankkien, verottajan ja KELAn edustajia aina torstaisin klo 9 - 12 välisenä aikana. Esittelyvuorossa Nordea. Vapaa pääsy.
Kansanedustaja Pia Viitanen vierailee Kontulassa 18.3.
Kansanedustaja Pia Viitanen esiintyy Kontulan ostarilla sijaitsevassa Wanhassa Postissa torstaina 18.3. klo 19. Tilaisuuteen vapaa pääsy. Kahvitarjoilua. Tilaisuuden järjestää Kontulan demarit.
Kontupisteen viikottainen esittely sähköisestä asioinnista 25.3.
Keväällä 2010 Kontulan ostarilla sijaitsevassa Kontupisteen ohjelmassa on luvassa sähköistä asiointia verkossa, mm. verkkopankin käyttö, veroilmoitusten täyttö, KELAn etuisuuksien hakeminen ym. Vierailemassa mm. pankkien, verottajan ja KELAn edustajia aina torstaisin klo 9 - 12 välisenä aikana. Esittelyvuorossa Osuuspankki. Vapaa pääsy.
Mellunkylän alueellinen vanhempainilta 25.3. Mellarissa
Koko kylä kasvattaa
Mellunkylän alueellinen vanhempainilta järjestetään torstaina 25.3, klo 18.00-20.30 Mellarissa. Keskustelua vanhemmuudesta ja lasten ja nuorten hyvinvoinnista omalla asuinalueellasi. Miten alueemme nuoret voivat? Kuinka tuen oman nuoren kasvua? Entä naapurin nuoren? Vapaa pääsy. Kahvitarjoilua.