KONTULA
Intro
Kontulan juuret
Laatulähiö vai slummi
Kontula 35 vuotta sitten
Omat muistot ja jutut
Karttoja
Palveluhakemisto
Kuvia
Videoita
Linkit
KontuKeskus
Kontula -lehti
Radio Kontula
Ajankohtaista -arkisto

Haku
Toiminnot
Kirjaudu



Uimahalli täyttää 35 vuotta




KONTULAN UIMAHALLI - EDELLEEN SUOSITTU LIIKUNTAPAIKKA

Kontulan uimahallin avaamisesta on 10. huhtikuuta kulunut 35 vuotta. Hallista tuli heti erittäin suosittu. Uimassa kävi kahtena ensimmäisenä päivänä 2500 asiakasta. Sadantuhannen kävijän raja ylittyi jo marraskuun alussa 1970. Nykyisin kävijöitä on vuodessa noin 115 000.

Uimahallin rakennuttaneen Urheiluhallit Oy:n toimitusjohtaja Esko Nenonen kertoi Kontula-lehdessä 15.4.1970 kahden ensimmäisen päivän tunnelmista:

”Emme suinkaan osanneet odottaa aivan tämäntapaista ryntäystä kuin nyt tapahtui. Kahden ensimmäisen päivän ’kuorma’ - kuten me kävijöitä nimitämme – oli 2.500 henkeä.”

Kävijät olivat pääosin tyytyväisiä halliin. Muutamat valittivat altaan olevan liian pieni ja myös käyttöveden lämpötilaa pidettiin alhaisena. Hyppytelineiden puute harmitti Nenosen mukaan etenkin poikia.

Haka tarjosi ilmaisen uinnin ensimmäisenä päivänä. Liput loppuivat puolessatoista tunnissa ja monet pettyneet joutuivat kääntymään tyhjin toimin jakelupaikkana palvelleesta Kontulan Huollon toimistosta.

"Nimenomaan nuoriso uinnin pariin"

Uimahallin käyttäjistä oli vuonna 1970 valtaosa nuoria. Toisena aukiolopäivänä nuorisoon kuului noin kaksi kolmasosaa kävijöistä.

Toimitusjohtaja Nenonen ihmetteli erään ”täti-ihmisen” toivomusta: hänen mielestään lapsia ei olisi saanut päästää halliin häiritsemään aikuisten uintia:

”Olemme kuitenkin sitä mieltä, että nimenomaan nuoriso on saatava uinnin pariin.”

Nenonen antoi myös ohjeita uimahallissa kävijöille. Hän muistutti tupakanpolttokiellosta pukuhuoneissa. Nenonen korosti, että saunat oli tarkoitettu vain löylynottoon:

”Saunassa emme hyväksy vastoja emmekä makkaranpaistoa. Mitähän siitäkin tulisi, että sinne tuotaisiin muutama sata vastaa ja saman verran makkaralenkkejä kiukaalle tuoksumaan…”

Uintikerta maksoi vuonna 1970 kertalipulla 2,50 markkaa ja 50 kerran sarjalipulla kaksi markkaa. Lasten, vammaisten ja kansaneläkeläisten lippu maksoi 1,50 markkaa.

Altaassa ei pelkästään uida

Nykyisin Kontulan uimahallissa käy vuosittain keskimäärin 115 000 asiakasta. Heistä on kuntosalikävijöitä on noin 15 000.

Päivittäinen kävijämäärä painottuu iltapäivään ja iltaan. Aamuisin asiakkaana on pääosin eläkeläisiä. Aukioloajan loppupuolella uimarien keski-ikä laskee. Hallia käyttävät nykyisin pääosin Kontulassa ja sen lähiympäristössä asuvat. Aikoinaan halliin tultiin uimaan eri puolilta Itä-Helsinkiä.

Liikuntavirasto järjestää Kontulan uimahallissa seniorivesijumppia ja uimakouluja. Urheiluhallit Oy vetää hallissa hydrobic-tunteja ja tarjoaa myös uimaopetusta. Uusi suosikkilaji on kehittynyt vesijuoksusta, jota varten hallista voi lainata vöitä.

Talvikaudella sekä Vetehisillä että Marjaniemen Uimareilla on hallissa oma ratavuoro. Iltaisin hallin sulkemisajan jälkeen allasta hyödyntävät Marjaniemen Melojat ja Helsingin kanoottiklubi sekä liikennelaitoksen sukeltajat.

» Uimahalli-Wuokko.jpg (93.17 Kb)
Kommentoi

Nimimerkki:  


Kommentit

 Uimavalvoja 14.4.2005 klo 14:02 
No tulihan siellä avajaispäivänä käytyä, siellä uimahallilla ni-
mittäin. En tosin tohtinut aivan uimaan asti mennä, mutta katselin
menoa ikkunan takaa (siihen aikaan kun ei vielä ollut sitä aitaa
edessä). Meno oli tosi vilkasta silloin. Oi nuoruuden kultaisia
aikoja! Muutaman vuoden päästä olinkin sitten hallin valvojana,
ihan hyvä duunipaikka ennen opintojen alkua. Hyvää jatkoa vaan
Kontulan uimahallille!
Ajankohtaista

Designpääkaupunkihanke: Millainen Mellunkylä on vuonna 2072?
(päivitetty 2.2.2012)

Presidentinvaalin toisen kierroksen ennakkoäänestys alkanut
(päivitetty 25.1.2012)

Ensimmäisellä vaalikierroksella Niinistö ykkönen, Haavisto kakkonen Mellunkylässä
(päivitetty 24.1.2012)

Presidentinvaalit tuovat loppuviikosta mm. Soinin, Arhinmäen ja Niinistön Kontulaan
(päivitetty 17.1.2012)

Aluefoorumi veti salin täyteen väkeä, Mellunmäessä vieraili peruspalveluministeri Guzenina-Richardsson ja presidentinvaalien ennakkoäänestys jatkuu
(päivitetty 14.1.2012)

Tapahtumat

Lainan päivä Kontulan kirjastossa keskiviikkona 8.2.
(päivitetty 3.2.2012)

Kontulan Skeittihallissa Designpääkaupunki -viikonlopputapahtuma 3.-5.2.2012
(päivitetty 2.2.2012)

Vesalassa asuvan graafikko Margit Evertin näyttely Kontupisteessä
(päivitetty 1.2.2012)

Haaviston presidentinvaalien kampanjatilaisuus Kontulan ostarilla 4.2.
(päivitetty 31.1.2012)

Designpääkaupunkihanke: Millainen Mellunkylä on vuonna 2072?
(päivitetty 25.1.2012)