Viime viikon lopulla vihittiin Kontulan ostarilla sijaitseva uudistunut Kontupiste käyttöön. Avajaisten yhteydessä rakennus, jossa uusi Kontupiste, Kontulan Symppis, asukastila Wanha Posti ja FC Konnun veikkaus- ja lippupiste sijaitsevat, sai nimekseen Kontulatalo.
Uuden Kontupisteen on suunnitellut arkkitehti
Esa Vesmanen, joka oli vuoden 2008 sisustusarkkitehti Suomessa. Kontupisteessä on yleisön käytössä 14 yleisöpäätettä, joista kaksi soveltuu myös pyörätuolilaisille. Koneissa on Linux -käyttöjärjestelmä ja internetin lisäksi mm. käytettävissä on OpenOffice -toimisto-ohjelmat, Gimp -kuvankäsittelyohjelma sekä pikaviestiohjelmat. Omien läppäreiden kanssa työskenteleminen on myös mahdollista langattoman wlan-verkon kautta. Lisäksi tilassa on tarjolla pitempiaikaiseen päätetyöskentelyyn erilliset projektipäätteet, jotka tulee ennakkoon varata.
Kontupisteessä viikottaiset esittelyt sähköisestä asioinnista
Keväällä 2010 ohjelmassa on luvassa sähköistä asiointia verkossa, mm. veroilmoitusten täyttöä, KELAn etuisuuksien hakemista ym. Vierailemassa mm. pankkien, verottajan ja KELAn edustajia aina torstaisin klo. 9 - 12 välisenä aikana.
Maaliskuu
11.3 Sampopankki
18.3 Nordea
25.3 Osuuspankki
Huhtikuu
8.4 KELA
15.4 KELA
22.4 Verohallinto
29.4 Verohallinto
Toukokuu
6.5 Verohallinto
PC Tohtorilla vastaanotto kaksi kertaa viikossa
Uutena Kontupisteen jokaviikkosena palveluna on PC Tohtori -palvelu, joka keskittyy asiakkaiden omien tietokoneiden huoltamiseen. PC Tohtori päivystää tiistaisin klo 10-13 sekä torstaisin klo 13-16 joka viikko ajanvarausta vastaan. Ajan voit varata joko sähköpostitse osoitteella
info@kontu.la tai puhelimitse 044-5577 484. PC Tohtori keskittyy pääsääntöisesti ohjelmistopohjaisiin ongelmiin kuten tietoturvan sekä päivitysten ajantasalla pitämiseen. Laitevikoja katsotaan mahdollisuuksien mukaan tapauskohtaisesti.
Kontupisteen aukioloajat:
Maanantaisin suljettu
Tiistaista-perjantaihin klo 9 - 18
Lauantaisin klo 10 - 17