KONTULA
Intro
Kontulan juuret
Laatulähiö vai slummi
Kontula 35 vuotta sitten
Omat muistot ja jutut
Karttoja
Palveluhakemisto
Kuvia
Videoita
Linkit
KontuKeskus
Kontula -lehti
Radio Kontula
Ajankohtaista -arkisto

Haku
Toiminnot
Kirjaudu



Vuoden piha 2009 Kontulassa on Porttikujalla




Kontula on pessyt kasvonsa muutaman viime vuoden aikana. Helsingin kaupunki on kunnostanut katuja ja puistoja. Taloyhtiöt ovat kunnostaneet talojaan sekä sisältä että ulkopuolelta. Myös pihojen viihtyvyyteen ja yleisilmeeseen on panostettu.

Kontula-Seuran järjestämän Vuoden piha -kilpailun tarkoituksen oli palkita ja tuoda esille alueen viihtyisiä ja kauniita pihoja.  Samalla tavoitteena on myös aktivoida asukkaita pihan ja puutarhan hoitoon ja yhteiseen  yhdessäoloon.  Kauniita pihoja oli paljon ja tuomarien oli vaikea ratkaista parasta. Osa oli perinteisiä pihoja, mutta myös kallioisia ja metsäisiä pihoja.

Vuoden piha-kilpailussa ei huomioitu pelkästään puutarhan ja pihan hoitoa, vaan myös pihan toimivuus, lasten ja nuorten huomioiminen ja pihan ja ympäristön yhteensovittaminen eli kokonaisuus.

Raati valitsi vuoden 2009 pihaksi Kontulassa Porttikuja 11:n. Perusteluina aktiivisten asukkaiden osallistuminen pihan- istutusten- ja kukkien hoitoon. Piha muodostaa kaikkine yksityiskohtineen omaleimaisen kokonaisuuden, jossa ympäröivä luonto on huomioitu. Grilli, keinu, kukat ja oleskelukatos lisäävät asukkaiden yhteenkuuluvuutta.

Kunniamaininnan saivat AsOy Kaarenjalka 5, AsOy Keinutie 6 – 8 ja AsOyKaarikuja 4.

Kommentoi

Nimimerkki:  

Ajankohtaista

Niinistö voitti Mellunkylässä
(päivitetty 6.2.2012)

Designpääkaupunkihanke: Millainen Mellunkylä on vuonna 2072?
(päivitetty 2.2.2012)

Presidentinvaalin toisen kierroksen ennakkoäänestys alkanut
(päivitetty 25.1.2012)

Ensimmäisellä vaalikierroksella Niinistö ykkönen, Haavisto kakkonen Mellunkylässä
(päivitetty 24.1.2012)

Presidentinvaalit tuovat loppuviikosta mm. Soinin, Arhinmäen ja Niinistön Kontulaan
(päivitetty 17.1.2012)

Tapahtumat

The Diamonds tuo 60-luvun musan Kontulaan 10.2.
(päivitetty 7.2.2012)

Lainan päivä Kontulan kirjastossa keskiviikkona 8.2.
(päivitetty 3.2.2012)

Kontulan Skeittihallissa Designpääkaupunki -viikonlopputapahtuma 3.-5.2.2012
(päivitetty 2.2.2012)

Vesalassa asuvan graafikko Margit Evertin näyttely Kontupisteessä
(päivitetty 1.2.2012)

Haaviston presidentinvaalien kampanjatilaisuus Kontulan ostarilla 4.2.
(päivitetty 31.1.2012)