Seba
|
Kirjoitettu 26.5. klo 15:07
Ihan pointsina:
Nettikahvila on ok.
Ruoka/juoma+tietokone= ei ok.
Ruoka = Hygieniapassi.
Internet= kotiin/mukaan alk 9.90 /kk
Ei paljoa kannata mennä suomessa nettikahvilaan, paitsi kahville.
Ja tokihan sieltä kaljaa pitäis saada.
Ulkomailla nuo toimii, koska siellä kukaan ei yritä rikkoa laitteita ja tajuaa lähteä kotiinsa kun pää on 'puolillaan'.
|
Mikko
|
Kirjoitettu 30.1. klo 09:43
Toivon, että poistatte nuo Pietron kirjoitelmat näiltä sivuilta, kunnes hän oppii kirjoittamaan ja käyttämään oikeita lauserakenteita, isoja kirjaimia, pisteitä jne. Eihän kukaan jaksaa tollaista mönjää lueskella.
|
Jokiheimopietro
|
Kirjoitettu 29.1. klo 13:23
tottakait nuoria yrittäjiä tarvitaan joku vois vaikka mennä
pyytämään remulta muutaman miljoonan euron ja alkamaan vaikka
yrittäjäksi ja perustaa hurriganes pändin rahoittamana niillähän on kuitenkin kanavat rahoituksille tuollaisen internet kahvila ketjun suomeen joista remukin saisi krääsää myytyä joka on mailman kuuluisinpia rokki musa pändejä
kaippa sieltä joku osaa kontulasta edes yrittää alkamaan nuorista yrittäjäksi vaikka nuoria varten tehtävään,
ja vanhenpiakia varten tehtävään musapaariinternet kahviloiksi joissa ihmiset saisi käydä kattomassa internettiä ja ostaa kahvia ja ostaa vaikkapa musa tuotteita
kuitenkin suomessa jotain 450 kuntaa ja kaupunkia johon saisi tuollaisen kontukeskuksen tapaisen mestan joka aukenisi jo aamuisin ja joka toimisi iltaisinkin auki olevana paikkana jossa ihmiset saisi käydä
siinä idea
|
Uppis
|
Kirjoitettu 28.1. klo 18:54
Eihän minua enää tarvita täällä, teillä on potentiaalinen häirikkö, ja ihan omasta takaa, kuinka yllättävää.
Joku hemmo pieru
Edustanee kattavasti yksinäänkin keskimääräistä kontulalaista, eli kun joku hemmo puhuu niin kontula/itähelsinki puhuu, ei se sen kummempaa ole.
Olen yrittänyt provosoida, sivistää, ilkkua, sekä haukkua teitä, kaikki kasvatuksellisessa mielessä, muistatteko muuten jotain mitä olen myös paasaamisen keskellä kertonut.
Olen sanonut, että kun lakkaan kirjoittamasta tänne, tilanne on toivoton, ja itähelsinki slummi, olen edelleen sanonut, että raja josta paluu on vielä mahdollinen on ylitety, olen edelleen samaa mieltä.
Finanssikriisi muuttuu pian fiskaalikriisiksi, tämä tarkoittaa suomeksi, että kun valtit ja kunnat velkaantuvat ennätysmaista vauhtia, (itse asiassa koko läntinen maailma teke tällä hetkellä niin) ei tuleva suomi näyttäydy enää samana kun mihin me olemme tottuneet.
Tarkoittaa, että kun rahat loppuu, niin ne loppuu, enää ei auta aatteen palo, ei vikinä saavutetuista eduista, eikä vaikerrus sosiaaliturvan kattavuudesta, kun rahaa ei ole, niin sitä ei ole. ei myöskään hyvinvointiyhteiskuntaa.
Parasta mitä jokainen voi tehdä: Alkakaa välittömästi pitää huolta talousasioistanne.
1. Maksakaa velat pois.
2. Laittakaa raha tuottamaan, siinä teille tulevaisuuden eläke.
Tarkoitus on, että keräätte omaisuutta joka tuottaa teille pääomatuloja, kun teillä on enemmän pääomatuloja, kun menoja, niin olette taloudellisesti riippumattomia, niinkuin minä.
|
Lennu
|
Kirjoitettu 28.1. klo 16:17
Hullu mikä hullu!
|
Jokiheimopietro
|
Kirjoitettu 28.1. klo 14:33
siitä vaan paikallis nordeaan yrittäjäksi aikovat
lainaa hakemaan pääomalainaa vaikka miljoona alkuunsa
ja yrittäjäksi
kyllä autan minkä voin
|
Jokiheimopietro
|
Kirjoitettu 28.1. klo 14:24
ilman muuta joku joka osaa perustaa tollasia tietsikka mestoja
joista on tossa kontula sivulla niistä saisi ihan hyvän toimivan
järjestelmän suomeen vain pankin johtajan puheille kontulassa ja noin 450 mestaa suomeen pystyyn joissa ihmiset saisi käydä aamusta saakka tietokoneilla ja vaikkapa kahvilla jos sieltä löytyy joku joka tahtoo yrittäjäksi jolla on puhdas nimi
jolla saa lainaa pankista niin kannattaa alkaa yrittäjäksi,
ja rakentaa vaikkapa internet kahvila ketju suomeen jos
tarvii apua niin ei kun tänne vaan pöndelle sieltä pulujen seasta jottei paikalliset radio hullut vedätä korviin jottei mikään kannata.alkuun muutamat kymmenet nimet matkaan jotka lähtee takaajiksi miljoonan euron lainaan ja hyppäät taksiin
ja tulet hausjärvelle
paavolantie 4 b 17 12100 oitti
löydätkin mut jos en ole täällä kävelemässä ympäri kontulan ostarin kokoista kylää hämeenlinnan vieressä
oikeasti voisin vanhana rakennus urakoitsijana auttaa jotain halukasta perustamaan toimivan internet kahvila ketjun joissa ihmiset pääsevät eurolla tai kahdella eurolla läräämään tietokoneita meitä on kuitenkin vähän päälle 5 miljoonaa ihmistä joilla kaikilla ei ole puuhaamista
|
Jokiheimopietro
|
Kirjoitettu 28.1. klo 14:13
oli ne ennen ihan jees mestat kaikki ne tuli koluttua jakomäki
mellunmäki kontulan ostarit myllypurot kävellen siellä sai aikansa kulumaan kun lähti vaan jonnekkin aina keksi jotain tekemistä.
|
Pipsa
|
Kirjoitettu 27.1. klo 20:25
Pietro voisi kirjoittaa Suomen kielellä, niin olisi helpompaa lukea!
|
Lennu
|
Kirjoitettu 27.1. klo 14:18
Pietrolle
Yhdyssanat?
|
Jokiheimopietro
|
Kirjoitettu 27.1. klo 13:12
kontulassa oppii tasa arvon ja velkojensa maksamisen jollei velkojaan hoida saa palautetta kulmassa kuin kulmassa kun jää velkaa
|
Jokiheimopietro
|
Kirjoitettu 27.1. klo 13:10
no kunnon yrittäjä kantaa vastuun eikä marjan poimijat niin se on yritys mailmassa kannoin vastuut ja suoritin työntekijöidenkin tilaus petokset paska housuja riittää jokaisen firmassa tilailemaan tuotteita
|
Jokiheimopietro
|
Kirjoitettu 27.1. klo 13:08
no kävin mä tossa 90 luvulla vankilassakin sain tuolta yheltä
halosten sukulaisilta suomalaiselta rakennus firman ja töihin tuli jotain savolaisia
ja karjalaisia
jotka tykkäs niin hemmetisti tehdä mun firman nimissä velkaa sain noin 10 vuotta tuomiota joista olin tossa välillä 6 vuotta ja vähän päälle kiinni siitä kun sain olla johtaja rakennusliikkeessä jotta aikamoista riskaapelia peliä luottaa joihinkin joilta saat jotain niistä saa yleensä linnaa jossei muuten niin joku muu teettää tuomiota
|
Jokiheimopietro
|
Kirjoitettu 27.1. klo 13:04
kyllä ainakin itse pidin nuorena kontulankaaresta
koska siellä
oli asiallista nuorisoa eihän tästä ole kuin jotain 30 vuotta sitten kun kattelin jotta remu ja hurrikanes pakkailivat
keikka tavaroitaan meidän pihoilla ja sen koira semmonen häijy dopermanni nappasi leuoillaan otteen selkä nahasta hyppäs mun selkään roikkumaan hampaillaan itse en heti huomannut mutta paras mesta on just kontula jakis myllikä ja itis siel meinaan oppii elämään kun näkee mitä duunarien elämä on
siin aina pihalla näki kun mailman huippu pändi lähti duuniin autotallista pakaten tavaroitaan
|
Jokiheimo pietro
|
Kirjoitettu 27.1. klo 12:58
se jotta netissä muutamassa sanassa joutuu miettimäänkin on asiassa ihan sama joka koulussa on kirjoituksen opettaja.
jos lennu kaipaa jotain opettajaa,
|
Jokiheimopietro
|
Kirjoitettu 27.1. klo 12:56
kiitti vaan jollekkin lennulle pikakirjoituksessa jolloin yrittää nopeasti kirjoittaa saattaa tulla johonkin sanaan kirjoitus virhe mutta ei ole kivaa odotella vuosikymmeniä vakuutus korvauksia ja katsoa kuinka poliitiikot vetelevät fyrkkaa samasta neste oil konsernista jonka pihalla
jouduin onnettomuuteen ja vielä kuunnella jotain vitsasteluja henkilöltä joka jätti itse hoitamatta ajoneuvonsa vakuutus vahinko ilmoitus asiansa ja leikkii jotain mailman kauppuria paeten velkojaan jossain tuusulassa ja helsinkissä ja vantaalla sekä liikekavereittensa kanssa leveilemässä samoilla tuonti autolla joissa itse myöntelevät liikkeittensä romuihin vakuutuksia joita kukaan ei tahdo korvata semmosten petos auto välittäjien seurauksia riitelen ministeriöön henkilöitten jäljiltä joilla ei ole isännän vastuuta veloistaan.
vastaukseen kävin koulua kyllä
vieläpä kontulassa eikä häirinnyt yhtään oli mahtava paikka koulunkäynnille välillä joku hermostunut ukko lemppas akkansa ja sohvat ja telvisiot kontulankaaren kerrostalon ikkunasta mäelle kun meni toi kouluun polku just siitä vierestä jotta huomauttelijaasekään ukko ei tahtonut kuunnella kontulan kaaressa kun akkansa paiskas kerrostalosta ikkunasta kalusteineen ulos no mutta mitäpäs noista koulu ajoista ne ovat menneet menin vieläpä
oikein hienosto kouluunkin katselemaan kulosaareen aikani kuluiksi näitä jotain nurmisia varmaankin herlineitten sukua tai jotain pukupellejä jotka ovat mulle velkaa sukuineen samanlaisia juppeja jotka eivät huomaa velkojaan jollei niille huomata vaikkapa internetin välityksellä
|
Lennu
|
Kirjoitettu 27.1. klo 10:12
Pietrolle
Oletko käynyt koulua? Opetettiinko siellä oikeinkirjoitusta?
|
Jokiheimopietro
|
Kirjoitettu 26.1. klo 17:11
kumma juttu kun ihminen joutuu yleisellä paikalla tapaturmaan toisen kyydissä ja vielä liikkeen pihamaalla jossa myös on auton vakuutusten lisäksi vakuutukset eikös silloin ole rötöstelyä kansalaisten veron maksajien maksamilla vakuutus maksuilla ja liikenne vakuutuksilla ja ajoneuvo veroilla kyseessä kun tapauksen korvauksien maksamista kierrellään
ja huiputtavat kansalaisia maksamaan arvottomia vakuutus maksuja joita pelailevat optio anteina pois kansalaisilta
jättäen onnettomuus uhrin ilman sosiaali tukia sekä korvauksia
asia on vastuullisten ministerien j kataisen ja häkämiehen onkelma saada asiaa kuntoon heillä on lasku valtion sijoitus konsernin pihamaan onnettomuuksista
|
Jokiheimo pietro
|
Kirjoitettu 25.1. klo 15:14
no asiasta on myös jan vapaavuoren talous sanomat
asunto yhtiöitten tuki asiassa kommenttina palautteena
jos ministerit eivät kannakkaan vastuuta ja polkevat ihmis oikeuksia välikäsien kautta meidän
aikuis iässä olevien kuuluu luoda uusi hallitus joka ei perustu puolueista vaan kansalaisista jotta kansalaiset saavat tasavertaisen kohtelun edes kotimaassaan
|
Jokiheimopietro
|
Kirjoitettu 25.1. klo 15:11
mielestäni hyvinkin epäluotettavia noi valtiovarain ministerit
ja kumppanit jotka leikkivät kansalaisten kustannuksella,
kokemusta omaava neste oil onnettomuus uhri ministereille kelpaa näköjään palkka ja osinko tulot neste oil konsernista ja
saman aikaisesti estäen maalais lääkäreillä toista saamasta
onnettomuus korvauksia neste oil pihamaan onnettomuudesta jossa mersedes bents ajoneuvon jäähdyttäjän nesteet polttivat silmät ja kasvot sekä käsivarret noin 120-180 asteisella kuumalla vesi höyryllä.ja kuitenkin olin 90 luvulla rakennusliikkeen johtaja vantaalla kun otin eräältä suomalaiselta rakennusliikkeen vastaan jolla sitten urakoitsin
vantaalla työssä oli noin kymmenen työntekijääkin ja työmaa kohteina ray ja muitakin työmaita,ja työt tuli tehtyäkin
joista nytten osoittanut mielenkiintoa myös yleisradiooy kun
maalaislääkäri väärentäjänä eläkeyhtiön lautakuntineen väistelleet korvaus vaadetta ja korvauksia vuosittain jotka on jätetty valtion syyttäjälle espoon käräjä oikeuteen sekä helsinkin käräjä oikeuteen
voimassa minulla oli kotivakuutus sekä onnettomuus tapaturman sattuessa liikennevakuutetun ajoneuvon kyydissä joista vakuutuksista on peritty veroa ja valtion sijoitus konsernin pihamaalla tapahtunut onnettomuus joka on neste marketti aluetta jossa on voimassa vakuutus.
tekevätkö silloin oikein mielestään ministerit jotka eivät hoidakkaan velvollisuuksiaan korvata yleisellä paikalla sattueen onnettomuuden uhrille työ ja eläke ja palkka menetyksiä.mielestäni asiassa on huijattu onnettomuus uhria eli minua luottamaan valtion lahjomattomaan virka mieheen joka nostaa vain palkkaa väärin perustein pitäen tapausta
peitellen piilossa julkisuudelta ja oikeamielisyydeltä
|
Jokiheimopietro
|
Kirjoitettu 25.1. klo 14:58
kontula on hyvä lähiö varttua lapsesta vanhemmaksi saa ihan vapaasti painella ympäri kontulaa
juoksulenkkejä riittää ja maisemia alueeltaan hyvin laaja
|
Jokiheimopietro
|
Kirjoitettu 25.1. klo 14:56
se jotta poliiseilla on laki kirja joissa luetellaan
eri rikokset ei ole pienten lapsien mielessä jotka varttuvat vanhemmiksi silloin täytyy olla jo provokaation tapainen yllytys
tekoon josta voidaan rankaista.joka on väärin
koska henkilö kuka tahansa saattaa joutua toisen johdattelemana rikoksen tunnus merkistöön eli vanhojen skouden sanomana maamme kirjaan rikoksen tekijänä jotta saavat palkkaa joihin perustuu heidän virka intoinen suunnittelu rikoksia suunnitellessaan
keskus rikos poliisilaitoksen suunnittelu osastolla
sama kuin vetäisi pulu karkottimella toista päähän radiosgnaalilla jotta toisen tarvitsisi tehdä rikos jotta toinen voisi korjata hyötyä näitä puuhailijoita on
turhaa valtiolla töissä joita tuetaan turhaan verovaroista
kyseessä yleensä kuopan kaivamisesta toiselle joka ei tajua asiaa,yleinen poliitiikoilla ja muilla hyötyä hakijoilla
|
Lucille
|
Kirjoitettu 5.2.2009 klo 19:30
Pocahontasin sinänsä mukava tarinointi koskee kyllä kaikkia kaupunginosia stadissa, ei ainoastaan Kontulaa. Asut sitten keskustassa tai lähiössä. Olet rikas tai köyhä. Vanhempien esimerkki on erityisen tärkeässä asemassa paikasta riippumatta!
|
Pocahontas
|
Kirjoitettu 4.2.2009 klo 13:59
Jos Kontulaa moititaan masentavaksi paikaksi, ei tässä sanoman kärki
kohdistu siihen että kyse on 'köyhistä ihmisistä'. Ei vähävaraisuus
ole kenellekään ilo eikä onni.
Jos on vähän rahaa, eikö silloin ole luonnollista lähteä karsimaan menoja turhimmasta päästä. Alkoholi ja tupakka kannattaisi jättää ensimmäisenä pois. Tämä on myös ihan terveyskysymys.
Toinen asia mikä ei myöskään riipu rahasta on siisteys. Vaatteet voivat olla vanhoja ja paikattuja. Tärkeintä on että ne ovat puhtaita. Kengätkin voi kiillottaa.
Se mikä ei maksaa yhtään mitään, on kielenkäyttö. Osoittaa kulttuurin puutetta kiroilla ja käyttää v-alkuista sidesanaa jatkuvasti. Tässä on vanhempien esimerkki erityisen tärkeässä asemassa.
Paljon pystytään tekemään yhteisen viihtyisyyden eteen ilman että se edes maksaa mitään. Jos näihin korvien välisiin asioihin ei puututa, Kontulaa ja Kontulan ostoskeskusta saa rapata ja maalata vaikka miten eikä se miksikään muutu.
|
Gh
|
Kirjoitettu 4.11.2008 klo 12:28
en usko
|