KONTULA
Intro
Kontulan juuret
Laatulähiö vai slummi
Kontula 35 vuotta sitten
Omat muistot ja jutut
Karttoja
Palveluhakemisto
Kuvia
Videoita
Linkit
KontuKeskus
Kontula -lehti
Radio Kontula
Ajankohtaista -arkisto

Haku
Toiminnot
Kirjaudu



Jätteenpoltto - keskustelu

Palaa listaan Kirjoita
Matti K
Kirjoitettu 6.11.2007 klo 21:32

NIMBY -ilmiö iski

Kivikon tilaisuus äsken oli oikeassa paikassa eli laitoksen lähellä. Urheilupuiston reunan asukkaat häiriköivät esitelmän aikana ja kantoivat huolta asuntojen arvon laskusta eli imagohaitasta.

Liikennehelvetti on kuitenkin pääväylien kupeessa sellainen, että pahimpiin kuten meluun ja typen oksideihin laitos ei suhteessa paljon vaikuta.

Alueemme ongelma ei ole jätteen poltto vaan se miten liikenne saadaan vähenemään.


Laajasalolainen
Kirjoitettu 3.7.2007 klo 21:43

Ihan asiaa, Laajasalo alkaa olla sellainen alue Itäpäästä jossa voi asua, paljon idemmässä ei voi olla mikäli haluaa että auto pysyy ehjänä ja saa nukkua yönsä rauhassa.


Sipoolainen
Kirjoitettu 30.6.2007 klo 08:22

Hassua tuon länsihelsinkiläisen kommentit Itä-Helsingistä eli myös meistä näköjään tulevaisuudessa. Kontula esimerkiksi muuttuu maantieteellisesti katsoen keskiseksi Helsingiksi.


Rikas länsihelsinkiläinen
Kirjoitettu 29.6.2007 klo 21:47

Olen saanut nauraa kustannuksellanne todella paljon, tosielämässä ja tällä palstalla kiitos siitä teille köyhille.

Aikansa kutakin, en halua vajota teidän tasollenne, joten lopetan aikani haaskaamisen tällä palstalla. Minulla on paljon kivaa tekemistä, ja mahdollisuus valita parasta.

Länsihelsinki vaikenee hyvästi.


Eipä kannata välittää
Kirjoitettu 29.6.2007 klo 11:53

Ettekö huomaa, että rikas länsihelsinkiläinen on joko yhtä kapea-alainen sivistykseltään kuin taannoinen esimieheni, jonka mielestä Levyraati on niiiin huono ohjelma, ettei hän ole katsonut ainuttakaan. Hmmmhhh? Tyhjät tynnyrithän ne tunnetusti eniten ääntä itsestään pitävät.

Tai sitten hän saa juuri nyt haluamaansa, kun hänen teksteistään turhaan provosoidutaan. Mitä enemmän hänelle vastataan sitä enemmän hän riemastuu.

Jos ihminen totaalisesti jätetään keskustelun ulkopuolelle hän ennemmin tai myöhemmin hakee uutta seuraa. Tai ainakin siirtyy takavasemmalle

t.
Lännessä kasvanut, henkisesti rikas kontulalainen - vieläpä varakaskin


Rikas länsihelsinkiläinen
Kirjoitettu 25.6.2007 klo 09:52

Hei taas kaikki pikku napanöyhdät, yrittäkää ymmärtää että olen hieman kiireinen, enkä ehdi joka päivä tänne teitä sivistämään.

RADIKAALI EHDOTUS

Luovutetaan Kontula, Myllypuro, Jakomäki välittömästi Vantaalle, siitä voisi jopa hieman maksaa, aito Helsinki säästäisi tämän jälkeen jo ensimmäisenä vuonna rivakasti rahaa.

Tehdään sen jälkeen selkeä päätös ettei Vantaata koskaan eikä missään tapauksessa yhdistettäisi Helsinkiin, tämän jälkeen sinne voitaisiin osoittaa kaikki maahanmuuttajat sekä jätteenpolttolaitokset, ja aito Helsinkiläinen voisi henkäistä helpotuksesta kun veroeuroja säästyisi järkevämpään.

Dokasitteko ankarasti keskaria vai joitteko kenties partavettä, minä grillailin ystävieni kanssa omakotitaloni pihalla, ja nautiskelin vuosikerta valkoviiniä.

Koittakaa kestää.


Mellunmäkeläinen
Kirjoitettu 24.6.2007 klo 00:08

Rikkaan länsihelsinkiläisen tavoin ajattelevat myös ne päättäjät, jotka ovat ajamassa jätteenpolttolaitosta Kivikkoon. Joku näistä päättäjistä sanoi jossain lehdessä mitätöidäkseen vastustuksen, että monet asukkaat ovat myötämielisiä jätteenpolttolaitokselle. Jätteenpolttolaitos siis laitetaan tänne vedoten niihin ihmisiin, jotka ovat välinpitämättömiä, tietämättömiä, eivät ymmärrä tai ovat hyväuskoisia tai heillä ei ole vastuuta lapsista tai ovat niin iäkkäitä, ettei he katso enää ehtivänsä itse vahingoittua.


HÄMMÄSTYTTÄÄ, KUMMASTUTTAA
Kirjoitettu 23.6.2007 klo 14:41

Sinä "rikas länsihelsinkiläinen" onkohan sinulla kaikki ihan kotona, kun lännestä tuulee niin pirusti. Olet tunneköyhä öykkäri jolla ei ole sivistyksen häivääkään. Huh huh ihmis parkaa, sääliksi käy kun itsetunto on noin heikko.


Rikas länsihelsinkiläinen
Kirjoitettu 21.6.2007 klo 18:28

Aivan, Itähelsingissä on jo kaikki muutenkin huonosti. Miksi pilata hyviä alueita, ja häiritä varakkaita veronmaksajia.

Tosin veroprosenttini on melkoisen alhainen kun suurin osa tuloistani on pääomatuloja, yhtä kaikki ei Helsingillä ole varaa ärsyttää minua Hahahaha ;)


Hakki
Kirjoitettu 21.6.2007 klo 11:23

Itähelsinki taitaa olla Suomen suurin pakolaisten vastaanottokeskus.
Kai sinne nyt yksi ongelma sopii lisää.
JÄTTEENPOLTTOLAITOS!
Kannatetaan.
Jossakinhan ne jätteet on poltettava.


Rikas länsihelsinkiläinen
Kirjoitettu 19.6.2007 klo 17:03

Minä nimenomaan perustan väitteeni syvälliseen tietoon, olen saanut tuon tuostakin oikoa teitä tietämättömiä luusereita. Hankkikaa ensiksi tietoa ja lässyttäkää sitten.


Länsihesalaiselle
Kirjoitettu 19.6.2007 klo 12:08

Lopeta tuo p-jauhaminen, kun et mistään mitään tiedä!


Rikas länsihelsinkiläinen
Kirjoitettu 19.6.2007 klo 11:26

Yrittäkää nyt yksinkertaiset ymmärtää, että eri kaupunginosilla on eri tehtävät, teillä pakolaisten asuttaminen ja jätteenpolttolaitokset. En ehdi joka päivä käydä sivistämässä teitä.


Mellunmäkeläinen
Kirjoitettu 18.6.2007 klo 01:03

Lukekaa: www.freewebs.com/promustavuori/myrkkypommi.htm,
tämä on kuplinut ja kuplii vielä vuosikymmeniä metaania ja muita myrkkyjä hengitysilmaamme, sen lähellä käydessä saa monen tunnin päänsäryn, silti kivenheitonpäähän Kivikkoon ollaan tekemässä vielä suuremman jätemäärän ja vielä pahempien myrkkyjen päästäjää. Ja liikenteestä: Ihan kuin ei vuoden päästä alkava satamaralli tälle alueelle olisi jo liikaa, tulee jäteroskaralli vielä sen lisäksi. Ketkä on apinoita?


Rikas länsihelsinkiläinen
Kirjoitettu 17.6.2007 klo 23:03

Ei riitä Itähelsinkiläisten aktiivisuus, suurin osa on passiivisia luusereita. Onneksi olkoon te olette se aktiivinen vähemmistö, siitä silinterin nosto. Hahaha


Tiina Salo
Kirjoitettu 17.6.2007 klo 21:31

Kävin tarkastamassa nettiadressin juuri ja siellä on 785 nimeä, mutta paperiadressi on kerännyt yli tuhat nimeä, tarkkaa lukua en nyt edes tiedä. Adressi on toimestani toimitettu ympäristökeskukseen, YTV:lle ja muihin asiallisiin instansseihin, myös paperiadressin nimet on laitettu eteenpäin. Mutta lisää osallistuvia ihmisiä tarvitaan!! Jos et muuta tee tämän asian eteen, laita nimesi adressiin.


Mellunmäkeläinen
Kirjoitettu 17.6.2007 klo 20:05

Lohjalaiset jättivät adressinsa viime viikolla, olivat keränneet 3200 nimeä. Mikä on itähelsingin adressien tilanne? Lopetetaan ostelu, kulutus, shoppailu, niin jäte ja saasteet vähenee minimiin.


Rikas länsihelsinkiläinen
Kirjoitettu 16.6.2007 klo 18:18

Joudun työni puolesta käymään Itähelsingissä muutaman kerran kuussa, lähinnä Itiksessä ja Kontulassa, olen käynyt siellä jo kolmen vuoden ajan. Valitettavasti joudun toteamaan, että siellä on aina ja joka kerta jonkunlaista hässäkkää, ja katukuva sen näköistä että heikompaa hirvittäisi. Köyhyys ja näköalattomuus on jo ilmeisesti geeneissä.

Ei millään pahalla, joskaa ei erityisellä ystävällisyydelläkään, minulla on vertailumateriaalia.

Yritän toki käydä siellä niin harvoin kuin mahdollista, enkä venytä vierailuani ollenkaan.

Ai niin, meinasi unohtua, rikkaalta pankkiirilta terveisiä: Ruhahahahahahahah Haaaahahahahahahahahahahah


Itiksen asukki
Kirjoitettu 14.6.2007 klo 15:24

Ihan mielenkiintoista luettavaa täälläkin. Totta ettei kannata provosoitua. Ainakaan tuon rikas länsihelsinkiläisen kirjoituksista ei kande provosoitua kun kyseinen immeinen taitaa olla aika lapsi vielä päätellen kirjoituksen sisällöstä ja noista "Ruhahahahahahah" lausahduksistaan. No jokaisella on huvinsa ja eletään vapaassa maassa.

Iloista ja lämmintä kesää kaikille


Ihminen
Kirjoitettu 13.6.2007 klo 15:45

Netti on paikka, jossa ihmiset voivat vaihtaa kätevästi ajatuksia. Onneksi suomalaiset ihmiset ovat sen verran sivistyneitä, etteivät kirjoittele keskustelupalstoilla mitään typeryyksiä. Mutta jos kuitenkin joku joskus erehtyy niin tekemään, luulisin että paras tapa suhtautua asiaan on olla provosoitumatta, olla huomaamatta koko asiaa ja jatkaa keskustelupalstan normaalia ajatusten vaihtoa.


Juha
Kirjoitettu 13.6.2007 klo 15:09

Uudenmaan ympäristökeskus on tänään antanut lausuntonsa YTV:n jätevoimalaa koskevasta YVA ohjelmasta. Lausunto löytyy osoitteesta

http://www.ymparisto.fi/..ntentid=69588&lan=fi


ja se sisältää yhteenvedon YVA ohjelmasta annetuista lausunnoista ja mielipiteistä. Kannattaa käydä lukemassa, lausunto on mielenkiintoista luettavaa. Siitä selviää kyllä helposti ja nopeasti se, että jätteenpolttolaitos ei nauti järin suurta kansansuosiota missään ehdotettujen sijoitusvaihtoehtojen ympäristöissä. Erityisen ilahduttavaa oli nähdä Itä-Helsingin alueelta tulleiden lausuntojen ja kommenttien runsaus. Laitoksen sijoittamista Kivikkoon vastustetaan siis laajalla rintamalla. Hyvä. Oli myös huojentavaa lukea, että myös Långmossebergenin sijoitusvaihtoehto ei ole myötätuulessa alueella olevan suurimittakaavaisen elintarviketuotannon vuoksi (mm. Fazer käyttää alueen pohjavettä). Tuo Vantaan kohdehan ei todellisuudessa ole kuin "kivenheiton" päässä Kivikosta - ja vastavuoroisesti Kivikko ei ole kaukana Fazerin ja Valion tuotantolaitoksista.

Lausunnossa todettiin, että YVA ohjelma on laadittu hankkeen mittakaavaan ja vaikutuksiin nähden liian ylimalkaiseksi ja siinä edellytettiin varsinaisessa arviointiohjelman toteutusvaiheessa huomattavasti yksityiskohtaisempia selvityksiä. Myös lausunnossa mainittujen asukkaiden ja muiden tahojen antaman palautteen huomioon ottamista edellytettiin ympäristövaikutusten arvioinnin aikana.

Nollavaihtoehto todettiin laittomaksi, sillä kaatopaikkajätettä on jo tehtyjen päätösten mukaisesti vähennettävä tulevaisuudessa. Käytännön keinot tähän ovat jättteen synnyn vähentäminen ja kierrätyksen lisääminen ja vasta sen jälkeen polttokelpoisen jätteen polttaminen. Realiteetti lienee kuitenkin se, että polttolaitos on pakko rakentaa lain vaatimusten täyttämiseksi. Kysymys kuuluukin siksi: miksi YTV ei ole ottanut YVA ohjelmaan vielä 0++ vaihtoehtoa, eli polttolaitoksen rakentamista asutuksesta erilleen jonnekin muualle kuin nyt esillä olleisiin neljään paikkaan tai 0+ vaihtoehdon mukaisesti Lohjalle? Mielestäni myös tämä "musta hevonen" vaihtoehtona ansaitsee tulla tutkituksi. Eräs varteenotettava vaihtoehto voisi olla uuden jätteenpolttolaitoksen rakentaminen Riihimäelle rakennettavan ongelmajätteenpolttolaitoksen viereen. Logistiikka rautateitä myöten olisi jo valmiina. Pääkaupunkiseudun siirtokuormausasemat rautatiekuljetuksia varten voitaisiin perustaa helposti Pasilaan maaliikennekeskuksen ja ratapiha-alueen yhteyteen sekä Vuosaaren satamaradan varteen. Myös Kirkkonummi ja pääradan varsi voisivat olla mahdollisia siirtokuormausasemien sijoituspaikkoja. Miksi tätä vaihtoehtoa, kutsuttakoon sitä nyt vaikka 0++ vaihtoehdoksi, ei ole otettu esiin julkisuudessa? Ympäristövaikutuksiltaan tämä olisi kokonaisuudessaan ilmeisesti kaikkein haitattomin.


Rikas länsihelsinkiläinen
Kirjoitettu 12.6.2007 klo 17:44

Ahaa joku yritti kirjoittaa nimimerkilläni, nyt vain kävi niin että kirjoitusvirheet ja alatyyli paljasti kirjoittajan Itähelsingin kasvatiksi.

Ei siinä mitään hyvä yritys kuitenkin, onko hauska seurata turistibusseja joissa muualla (yleensä sivistyneimmissä ja varakkaammissa paikoissa)asuvat HELSINKILÄISET tuijottelevat teitä kuin eläintarhassa, jossain Kontulan ostarin kohdalla voi joutua pitämään kättä lasten silmien päällä. HAHAHAHAH


Rikas länsihelsinkiläinen
Kirjoitettu 11.6.2007 klo 21:00

Pyydän anteeksi huonoa käytöstäni, olen pahoillani! Psykiatrini määräsi vahingossa minulle väärät lääkkeet, koittakaa ymmärtää. Nyt pitäisi lääkityksen kuitenkin olla kohdallaan, toivon ainakin niin. Ääni länsihelsingistä vaikenee lopullisesti. Hyvästi!


Rikas länsihelsinkiläinen
Kirjoitettu 11.6.2007 klo 19:48

Onneksi olkoon, huomenna Helsinki päivänä tekin voitte Kontulassa tuossa stadin itäisessä periferiassa leikkiä stadilaisia.

Jokaisen juopon savolaisen ja kaltaisensa jälkeläinen voi vääntää naamansa hampaattomaan irvistykseen juodessaan euron isoa häpi auor (foneettinen muoto niille jotka eivät tarkkiksella lukeneet pitkää Englantia)olutta.

Mie oon statilainen oo siekin.

Ruhahahahahahah

Muuten tyhjien tynnyreiden kovempi äänenmuodostus tulee kommenteissanne selvästi esille, yleensä on fiksumpaa argumentoida asiapohjalta kuin tunnepohjalta täyttä pask....hepreaa. Hahah


Matti M
Kirjoitettu 11.6.2007 klo 13:55

tuo rikas on varmaan halukas ostamaan asunnon Itähelsingistä mutta sillä ei ole varaa ja siksi mollaa Itähelsinkiä kun luulee sen vaikuttavan täällä asuntojen hintaan alentavasti ja sitten hän vois ehkä sen asunnon täältä saada ostettua centeillään. On miehellä vissiin menny eurot ja centit sekaisin eri pari nollaa tuossa materiaalihuumassa sekaisin?



Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 8

Edellinen sivu Seuraava sivu

Kirjoita

Nimimerkki:  
Viesti: