Koirat kiinni ilman muuta. Eihän laissakaan lue, että koirat saavat olla vapaana ilman, että alue on tarkoitettu koirille kuten koira-aitat. Jos koira käy päälle niin sulla on oikeus puolustautua sitä vastaan. Eli ota keppi maasta ja ala surutta hakkaamaan koiraa.
Ilman muuta ilmoitus poliisille jotta kyseinen koira lopetetaan.
Juhani
Kirjoitettu 9.9.2009 klo 12:32
Kivikossa on kaksi koirapuistoa. Nyt kuitenkin koirat pidetään irti Ylläshallin läheisellä puistoaleella. Niiden annetaan juosta satojen metrien päähän hoitajista eikä sinne ole muilla asiaa. Varsinkin, jos dobermanni on kerran purrut.
Alueelle tarvitaan kylttejä muistuttamaan koirien kiinnipidosta.