Intro
Kontulan juuret
Laatulähiö vai slummi
Kontula 35 vuotta sitten
Omat muistot ja jutut
Karttoja
Palveluhakemisto
Kuvia
Videoita
Linkit
KontuKeskus
Kontula -lehti
Radio Kontula
Ajankohtaista -arkisto
Kirjaudu
|
 |
 |
Lennu
|
Kirjoitettu 22.6. klo 19:40
Olipa kerran asiaakin. Kukin kuitenkin voi itse valita, miten haluaa asua. Itse olen asunut viimeiset 30 vuotta vuokralla, eikä ole valittamista.
|
Uppis
|
Kirjoitettu 22.6. klo 18:42
Hyvä on palaan pyynnöstänne. Täytyy sanoa, että olen otettu.
Kirjoitan tästä eteenpäin säännöllisen epäsäännöllisesti, havainnoistani itähelsingistä, yritän tuoda mukaan uuden näkökulman, tai kokonaan uuden ajatuksen pohdittavaksenne.
Kirjoitusteni referointi olisi hienoa, esittäkää vasta-argumentteja, pistäkää minut lujille, pakottakaa perustelemaan.
VÄITE
Minun mielestä pienipalkkaisten ja keskituloisenkin työntekijän tulisi pääsääntöisesti asua vuokra-asunnossa, eikä säästää omaa asuntoa.
PERUSTELU
Oman asunnon hankkiminen pienillä tuloilla, syö työntekijältä kohtuuttomasti resursseja, joita hän voisi käyttää elämisestä nauttimiseen, ja tavaroiden vaikkapa hyväkuntoisen auton hankintaan, siis kulutukseen.
Pienituloisen, ja miksei keskituloisenkin oma asunto jäykistää markkinoita, työntekijä ei voi siirtyä joustavasti työn perässä osoitettuun paikkaan, vaan on sidottu asuinalueensa tarjontaan, vaikka työntekijä haluaisinkin siirtyä voi asunnon myyminen olla hankalaa, ja myyntiajankohta väärä.
Näin pienituloinen voi menettää mahdollisuuksia ansaita paremmin, ja jopa siirtyä keskituloiseksi tai peräti vauraaksi.
|
Huppis
|
Kirjoitettu 18.6. klo 05:44
Olen Uppiksen ja Puppiksen isä. Uppiksella on tällä hetkellä suuria bisneksiä ja ongelmia Kreikassa, joten hän tuskin ehtii enää kirjoittelemaan näille palstoille.
|
Kontis
|
Kirjoitettu 16.6. klo 23:46
Hei Uppis kirjoita vaikka kerran kuussa sellanen kuukausi katsaus kaikista havainnoistasi tällä palstalla.
|
Totinen torvensoittaja
|
Kirjoitettu 13.6. klo 18:48
Älä Uppis ihan kokonaan lopeta palstalle kijoittamista. Kirjoita vaikka vähän harvemmin, niin jaksetaan lukea.
ehdotampa, että Uppis kirjottaisi kerran kuussa katsauksen näkemyksistään Itä-Helsingistä.
Saako ajatus kannatusta?
|
Asian tiimoilta
|
Kirjoitettu 12.6. klo 06:37
Mellunkylän kaupunginosan muodostavat kaupunginosan osa-alueet Kivikko, Kontula, Kurkimäki, Mellunmäki ja Vesala. Kyseessä on Helsingin 47. kaupunginosa. Samalla tavalla Helsingin 54. kaupunginosa Vuosaari muodostuu osa-alueista Keski-Vuosaari, Kallahti, Meri-Rastila, Rastila, Aurinkolahti, Uutela, Niinisaari, Nordsjön kartano ja Mustavuori. - Vaikka joku haluaakin poiketa muusta porukasta edukseen, kertomalla esim. asuvansa "Mellunkylän omakotialueella", niin se ei muuta em. tosiasioita.
|
Siksi
|
Kirjoitettu 11.6. klo 23:45
Mellunkylä on kaupunginosa ja Kontula, Vesala ym. sen osa-alueita.
|
Lintubongari
|
Kirjoitettu 11.6. klo 21:56
Miksi Kontula ja Mellunkylä aina yhdistetään samaksi alueeksi? Mellunkylän omakotialueella ja Kontulan kerrostalolähiöllä ei ole mitään muuta yhteistä kuin postinumero.
|
Lennu
|
Kirjoitettu 11.6. klo 19:41
Tervemenoa!
|
Uppis ja viimeinen viesti
|
Kirjoitettu 11.6. klo 10:26
Kontulassa rikollisnerot vauhdissa, nainen oli yrittänyt varastaa Raid-pakkauksen tyhjentämällä sen sisällön toiseen Raid-pakkaukseen jonka olisi sitten kiltisti maksanut kassalla. Valpas kassa oli kuitenkin havainnut tämän vuosisadan rikoksen jo valmisteluvaiheessa, ja näin rikollisneron vuosisadan vedätys jäi yritykseksi......sääli.
Eli johtopäätöksenä viimeisessä viestissäni voin todeta, että itähelsinki on niin pieni marginaalialue, ja sillä on niin pieni vaikutus kansantalouteemme, myös tukien osalta, että sen voi jättää täydelliseen rauhaan, itähelsingillä ei ole mitään merkitystä.
Se on kuin pieni kuralammikko kesämökin hiekkatiellä, sotkee vähän kohdalle osuessaan, mutta on helppo väistää.
Jätän moderaattoreille harkintaan poistaa viestini, tai säilyttää se täällää hupaisana reliikkinä, jälkipolville, hautautuuhan se lopulta muiden viestien sekaan.
Mahdollisimman hyvää jatkoa teille kaikille, pitäkää huolta itsestänne, muut ei sitä tulevaisuudessa tee :)
|
Pietu
|
Kirjoitettu 7.6. klo 22:36
rehellisenpi hallitus suomeen tarvitaan eikä tuollaisia pelureita
joita siellä nyt on ollut jotka erottelevat ihmiset eri arvoisiksi
ja jakavat keskenään valtion sijoitus yhtiöiden kautta optio tuloina kansalaisten verovaroja ja muita varoja joita valtiolla
on ilman muuta tarvitsemme tasa arvoisemman valtio koneiston joka jakaa tasa arvoisesti tulot ja menot eikä anna vain optio salkku miljonäärien rakennella laki miheillä itselleen miljardi tuloja ja
optio miljoonia normaali ihmisten miettiessä mistä saisi vaatteita
taikka toimeentuloja.
hyvin on epä rehti hallitus suomessa tällä hetkellä joka pakenee
vakuutus velkojaan.
joka on tiedossa saksassa ja usa.ssa
|
Uppis
|
Kirjoitettu 7.6. klo 19:14
Olen kirjoitellut täällä reilun kolme vuotta, järjettömän jargonin lisäksi teksteissäni on ollut painavaa asiaa, monet kolme vuotta sitten ennustamani asiat ovat tänään todellisuutta, seuraava lama ja niin pois päin, jos joku on ne poiminut ja toiminut omaksi hyväkseen olen onnistunut.
Loputtomiin en kirjoita, olenhan sanonut, että kun tilanne kääntyy niin pahaksi, ettei mitään, toistan mitään ole tehtävissä, olen minäkin kadonnut. Sitä te ette halua.
|
Uppis
|
Kirjoitettu 7.6. klo 17:36
Aivan vilpittömästi huolestuneena, kontulalainen/itähelsinkiläinen, mikä taloustilanteesi, paljonko saat eläkettä, nyt on myöhäistä, paljon ei enää ole tehtävissä, mutta tehkää kaikki voitavanne. Laskekaa se kahvikuppi kädestänne, ja laskekaa budjettinne, nyt heti !!
|
Uppis
|
Kirjoitettu 7.6. klo 17:33
Ihan asiallinen viesti!
Björn Wahlroos piti ansiokkaan puheen, jonka ytimen Iltalehti otsikoi provosoivasti, Köyhyyden ja rikkinäisten perheiden tukeminen on loputtava.
Se on kovaa puhetta, jopa Uppiksenkin mielestä, Nalle on kuitenkin oikeassa, niin kauhealta kuin se kuulostaakin.
Tässä Eurooppalaisessa, ja maailman talousmyllerryksessä, kaikki tulee muuttumaan, sellainen sosiaalinen markkinatalous joka nyt pohjoismaissa vallitsee on poissa vuosikymmeniksi, ei ole enää mahdollisuus verottaa ihmisiä niin paljon, että tulonsiirtona voisi siirtää rahaa köyhille.
Olen puhunut tästä aikaisemmin jo pari vuotta sitten, sanoin, että kun seuraava lama tulee, niin kaikki muuttuu, ne jotka nyt ovat köyhiä kurjistuvat lopullisesti, kukaan ei enää auta.
Nyt olemme uuden laman jälkikouristuksissa, takaisinmaksun aika on alkanut.
K
|
Uppis
|
Kirjoitettu 25.5. klo 08:54
Olen nimittäin Stadilainen, ainoastaan muultatulleet kutsuvat rakasta pääkaupunkiamme hesaksi, joten se siitä ;)
Hesarista,( hmm nimi hämää tässä kontekstissa, mutta jatketaan)oli taas mielenkiintoinen TILASTOIHIN JA TODELLISUUTEEN pohjautuva juttu maahanmuuttajien sijoittumisesta Stadin vuokra-asuntoihin, siinä ilmeni, että valtaosa maahanmuuttajista asuu itähelsingissä, keihäänkärkenä eräs vuokratalo teidän nurkilla jossa 66% asukkaista oli maahanmuuttajia.
Mitäkö tästä seuraa, no sitä, että ahkera maahanmuuttaja ottaa laiskan alkuperäis/savolais/kontulalaisen paikan työelämässä ja muuttaa aikanaan omistusasuntoon.
Hei älkää sille kirjaston tädille rähjätkö, hän vain luki ystävällisesti tämän jutun sinulle.
|
Uppis
|
Kirjoitettu 23.5. klo 17:41
Olet osittain oikeassa, en todellakaan ole Helsinkiläinen. Tämän tunnustan auliisti.
|
Miksu
|
Kirjoitettu 23.5. klo 13:49
Näillä palstoilla kirjoittavat näköjään ei-helsinkiläiset kylähullut, kun ei ole muutakaan järkevää tekemistä.
|
Uppis
|
Kirjoitettu 22.5. klo 18:58
Hollywoodissa asustaa julkkisbloggaaja Perez Hilton, hän kertoo blogissaan kuumimmat juorut, ja vähemmän mairittelevat uutiset julkkiksista. Forbes on nostanut tämän bloggaajan yhdeksi Hollywoodin vaikutusvaltaisimmista henkilöistä, ja blogista on tarjottu huimia summia.
Miten on, haluaako joku mainostaa kirjoitusteni yhteydessä, kohtuullista korvausta vastaan, entä haluaako joku maksaa, jos en julkaise vähemmän kivoja uutisia itähelsinkistä.
Kontulan R-kioski köyhän asialla. Kontulan Kebab lähellä
|
Uppis
|
Kirjoitettu 22.5. klo 12:12
Päivän provo (vihje tämä on testi)
KÖYHÄT ON TYHMIÄ !
|
Näkemystä
|
Kirjoitettu 17.5. klo 19:38
Hei,
asun ihan mukavasti omakodissa alueella. Olen kuitenkin harkinnut muuttavani, yksi kriteereistäni on "viihtyisän ostarin/keskuksen" löytäminen, jonne voisin mennä kahville.
Osaisiko joku esim. Uppis opastaa asiassa? Mistä pääkaupunkiseudulta löytyy paras lähiö/ostari? Kävin tutustumassa Westendin alueeseen, mutta sen ostari oli varsin pieni ja siellä oli kärhämää pubissa, joka kantautui ulos asti.
Mistä siis kivoin ostari ja kahvila, jossa voi viettää mukavaa päivää ilman häiriöitä?
Ulkomaillahan näitä paikkoja on paljon, mutta en tahdo vain Suomen maasta löytää, mikä on tosi harmillista.
Osaako joku auttaa?
|
Rutiköyhä Kontulasta
|
Kirjoitettu 17.5. klo 09:48
Pääomasijoittaja voisi sijoittaa omaan päähänsä !!!!!
|
Lennu
|
Kirjoitettu 17.5. klo 09:35
Uppikselle!
Sekoitat jatkuvasti Kontulan ja Itäkeskuksen.
|
Uppis
|
Kirjoitettu 17.5. klo 08:22
Olin eilen illansuussa Itäkeskuksessa syömässä (pääomasijoittajan on joskus tehtävä, mitä pääomasijoittajan on tehtävä), tullessamme taksitolpalle näin tolpan kohdalle puolittain ajoradalle, ja puolittain jalkakäytävälle nukahtaneen/sammuneen terassitaistelijan. Hän oli kussut alleen, kusivana valui hänen altaan.
Hänen taisteluparinsa istui tolpan penkeillä, ja kehoitti kaveriaan ryhdistäytymään, sammunut sankari nostikin pari kertaa hyvin ruskettunutta/palanutta "kuulaansa" muta painovoima oli ylitsepääsemmättömän kova, ja "kuula laskeutui pehmeästi kolahtaen takaisin asfaltin pinnalle.
Taksit olivat jättäytyneet hieman kauemmaksi. Matkalla kotiin kuski kertoi, että tämä on melkein jokapäiväistä itiksessä illansuussa, varsinkin kesällä.
Mukavia terassikelejä sinnepäin
|
Uppis
|
Kirjoitettu 15.5. klo 10:53
Aihe: Kivikon Ylläshalli
Tyyli: Tragedia/Komedia
Kesto: Toivottavasti mahdollisimman lyhyt.
Kuinka tyhmä, ja veronmaksajien rahoilla ylläpitämä idea kaatuu jo ennen seuraavia lumia.
Hesarissa oli tänään juttua surkuhupaisasta Ylläs Pylläs Hallista, joka jo lähtökohdiltaan tavoittelee epäonnistuneiden busines-ideoiden ehdotonta huippua ja keihäänkärkeä.
Nyt sain lukea, että lapin pojat ovat rakentaneet 150 00,- eurolla alahalliin varalapin niille jotka eivät lappiin ehdi. Tarjolla on 270m valjakkoajelu (kesto alle minuutti Buhahah) drinksubaaria, ja muutama kuusen raato Hehehee.
Toimittaja itse sanoi, että kuka voi olla niin tyhmä, että tänne tulisi.
Lasketaanpa hiukan, Uppis auttaa mielellään, lippu maksaa 18,- oletetaanpa, että jokainen vierailija ostaisi jonkin oheistuotteen vaikkapa ylihinnoitellun lapinpojan drinksun, ja käyttäisi näin 25,-. Silloin tarvittaisiin 6000 kävijää jotta edes perustamiskulut katettaisiin, perustamiskuluihin tulisi laskea myös lapinpoikien täällä olosta koituneet kustannukset mutta ei nyt mennä tieteelliseksi Buhahahah.
Oletetaan, että paras sesonki olisi Touko-Elo siloin joka kuukausi kävijöitä tulisi olla 1500, eli joka päivä hallissa tulisi käydä 50 maksavaa asiakasta. Muistutan, että tällä katettaisiin vasta kulut, eikä edes kaikkia, täytyyhän lappalaisenkin syödä Stadis...kontulassakin ollessaan, palkkaa pojat eivät tällä määrällä saisi vielä ollenkaan.
Busines-suunnitelmassa kohderyhmäksi oli valittu turistit, jotka ei ehdi lappiin, jatkolentoja odotavat ym.
Missä markkinointi, yhtään mainosta en ole nähnyt, kuinka saat Saksalaisen, tai Japanilaisen turistin edes hyvillä puhelahjoilla lähtemään toiselle puolelle kaupunkia metsän ja kaatopaikan viereen hehtaarin lappia katsomaan Buhahah.
ENNUSTAN: Että lapin pojat lähtevät ennen Elokuuta pulkkineen takaisin lappiin, viina he ovat juoneet asiakkaita odotellessa. Edelleen ennustan, että Ylläs tunturi haetaan konkurssiin ennen ensi kevättä.
Koittakaa kestää, ja menkää ylläshalliin jos ei aurinko ja lämpö houkuttele.
|
Onneksi olkoon Martti
|
Kirjoitettu 14.5. klo 19:04
Hienoa, että voitit äänestyksen. Olin nyt elämäni ensimmäisen kerran vaaliuurnalla tällaisella asialla. Kuunneltuani näytesaarnat niin Mikaelin seurakunta tuntuu nyt varmaan kotoisemmalta näin uudisasukkaallekin.
|
Sivut:
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
31
32
33
34
35
36
37
38
39
Edellinen sivu
Seuraava sivu
|
|