Uppis Puppis
|
Kirjoitettu 10.2.2009 klo 20:56
AVOIN KESKUSTELUN AVAUS
-Miltähän Itä-Helsinki näyttää, meneillään olevan laman jälkeen.
Itä-Helsinki on Helsingin haavoittuvinta aluetta, kun puhutaan talous taantumasta, tai lamasta, tällä alueellahan asuu nk. ylimääräinen työreservi, joka työllistyy noususuhdanteen aikana, kun vienti vetää, ja koko työreservi tarvitaan töihin, ja poistuu työmarkkinoilta, kun talous hiljenee.
Lisäksi Itä-Helsingissä on suhteellisesti suurin osa maahanmuuttajista, joita ei vielä valitettavasti ole saatu integroitua Suomalaiseen työelämään. Saataisiin vihdoinkin ahkeria kunnollisia ihmisiä töihin.
Täytyy muistaa, että Itä-helsingissä on vieläkin viime laman runtelemia ihmisiä, jotka ei ikinä palaa työmarkkinoille.
Väitän että tämän laman jälkeen, siis noin kahden kolmen vuoden kulutua, meillä Suomessa on ensi kertaa käsillä vakava ongelma, Suomen ensimmäisestä slummista, johon ei bussit tai taksit halua ajaa, ja jossa on oma alakulttuurinsa.
En vitsaile, haluan teidän ymmärtävän tämän todellisuuden, vielä voi tehdä jotain, jotta tilanne ei tälläiseksi kehittyisi, tosin itse en siihen usko.
Kun ette tätä kuitenkaan usko, niin palataan asiaan kolmen vuoden kuluttua.
|
...kännykällä
|
Kirjoitettu 10.2.2009 klo 15:24
|
Matti K
|
Kirjoitettu 7.2.2009 klo 22:03
ALUEFOORUMIT TÄRKEITÄ
2.2. foorumi oli tärkeä, mutta sain tiedon liian myöhään.
Ehkä seuraavalla kerralla on hyvä kerrata, mitä 2.2 puhuttiin.
Maunulan aluefoorumeissa saatiin vanhan ostarin purkupäätös liikkeelle. Sitä jauhetaan nyt tosin vieläkin jopa TV:ssä.
|
Kolmanneshehtovuotinen kondekalainen
|
Kirjoitettu 7.2.2009 klo 17:44
Jo vainkin, terveisiä vain nimimerkki Sammolle vai/tai Sampolle.
Mainitsemassasi Fonectan vuoden 2008 puhelinlettelossa Lanterna hyvinkin saattaa olla puutteellisesti, mutta kyllä ainakin meidän Fonectan puhelinluettelossa jo vuodelta 2008 (karttasivu 36, ruutu E1) on Kallvikintien Itäväylään päättyvä pohjoispää ihan oikein idempänä (= Porvoompana) kuin tuliterässä Mellunkylä-lehdessä 1/2009 sivulla 33.
Mellunkylä-lehden kartan virhe voitaneen Sammon/Sampon luvalla korjata seuraavassa numerossa 2/2009.
|
Leena
|
Kirjoitettu 7.2.2009 klo 10:55
Etusivulla on juttu aluefoorumin järjestämisestä 2.2. Järjestettiinkö? Mitä siellä tapahtui? Oliko paikalla ketään?
|
Sampo
|
Kirjoitettu 7.2.2009 klo 07:07
Kartat elää omaa aikaa. Itse etsin esim. Fonectan puhelinluettelon 2008 kartasta Lanterna -kauppakeskusta.Paikalle oli merkitty Vartiokylän linja-autovarikko vaikka Lanterna on ollut paikalla jo vuosikausia.
|
Kolmanneshehtovuotinen kondekalainen
|
Kirjoitettu 6.2.2009 klo 17:22
Terveisiä Ökyrikkaalle eli Uppikselle. Siinä vasta sanansa mittainen mies tai nainen - sukupuolesta riippuen. Lupasi näet taannoin, että Kondekan metroaseman länsihissi valmistuu tammikuussa 2009 - ja niin se viho viimein valmistuikin noin noihin aikoihin.
On myös luvannut lopettaa Kondekan alkon ja perustaaa vapautuviin tiloihin korkeatasoisen Biljardiklubin eiku Miljardiklubin. Erityisesti tätä alkon lopettamista tässä nyt vesikielellä odotetaan. Ei mahdotonta että Öky sen joskus vielä jo 3000-luvulla toteuttaakin - tuskin kuitenkaan aiemmin.
|
Mellungsbyläinen
|
Kirjoitettu 2.2.2009 klo 09:18
Mellunkylä-lehden nro 1/2009 sivuilla 32-33 on kartta Mellunkylän alueesta, mukaan lukien Vuosaaresta eteläosista alkavan Kallvikintien pohjoispää.
Kallvikintien pohjoispää päättyy Itäväylään kohdassa, joka kuuluu Mellunkylän kaupunginosaan. Jo muutaman vuoden ajan Kallvikintien pohjoispää on sijainnut eri paikassa kuin Mellunkylä-lehden 1/2009 kartassa näytetään, eli tie kulkee nykyään muutama sata metriä idempänä (= Porvoompana).
Asia voitaneen korjata lehden seuraavassa numerossa 2/2009, eli näytetään Kallvikintien pohjoispää kartassa valkoisella pohjalla (vihreän sijasta) kuten alueen muutkin käytössä olevat tiet.
|
Kyllä
|
Kirjoitettu 1.2.2009 klo 14:55
|
Päästään tarkkailuluokalle..?
|
Kirjoitettu 1.2.2009 klo 12:28
Tulevaisuuden äly-ympäristö tarkkailee kaikkea.
Omaisuusrikoksien määrä romahtaa, koska jokaisessa tuotteessa on upotettu tunniste, jonka perusteella oikea omistaja löytyy.
Vuonna 2015 radio-osan lisääminen maksaa kymmenen senttiä, jolloin tekniikka yleistyy jokaiseen esineeseen.
Taisi olla sosialidemokraattisen puolueen puoluesihteeri, joka esitti keskustapuolueelle jonkun näköistä erityisseurantaa, tarkkailuluokalle
...
http://www.eduskunta.fi/..tmp/skt_4_2004_1_p.shtml
|
Hiihtäjä
|
Kirjoitettu 30.1.2009 klo 22:05
Nyt kun on lunta niin näkee selvästi, miten paljon koiran jätöksiä ulkoiluteiden viereen kertyy. Jostain syystä jätökset osuvat usein tarkalleen ladulle.
Ureaa saaneet nokkoset eivät ole kovin kivoja ulkoiluteiden varsilla.
|
Kuunnellaan joo...
|
Kirjoitettu 29.1.2009 klo 19:50
Kyllä, Raptori ei taida olla Helsingistä...
|
Kuuntele ja katso...
|
Kirjoitettu 25.1.2009 klo 15:13
|
Pussinperältä ?
|
Kirjoitettu 24.1.2009 klo 12:56
"BB". Tuosta tulikin mieleeni...
Jos aiot kuunnella "moskovan tiltua", niin sinulla täytyy olla
kolme soitinta koneellasi... Windows Media Player, Real Player ja Winamp.
Nämä soittimet saat osoitteesta:
http://www.rususa.com/fun/radio/
Katso kyseisen sivun alareunasta.
|
Merzi
|
Kirjoitettu 24.1.2009 klo 10:36
|
BB
|
Kirjoitettu 24.1.2009 klo 10:07
Signmark esiintyi aikanaan Kontufestareilla nyt euroviisuissa. Speakerbox pirun hyvä veto, voisi jopa voittaa Moskovan riennot.
|
Kontulan nuorisolle
|
Kirjoitettu 23.1.2009 klo 11:41
|
Tervemenoa Pentti Kouri
|
Kirjoitettu 22.1.2009 klo 22:31
Toivottavasti emme sorru enää samaan.
|
Skeittilauta uusiokäyttöön.
|
Kirjoitettu 22.1.2009 klo 13:53
Eikö Kontulan nuorisolla ole muita harrastuksia skeittailun lisäksi ?
Löytyyhän niitä muitakin harrastuksia. Ei taida vain suksi luistaa vai mistä on kyse.
Laitan linkin skeittilaudan "paremmasta käytöstä".
http://www.youtube.com/w..1F60&feature=related
|
Uppis
|
Kirjoitettu 21.1.2009 klo 17:16
Ihan kiva, hyviä uutisia Kontulasta, edellyttäen ettei talojen rakentaminen tai sen hankinta ole ollut uppoavalle hiekalle rakennettu unelma, joka hajoaa talouden reaaliteeteissa.
Meillä täällä Länsihelsingissä ei vielä kehuttaisi 120 neliön ja 356.000 myyntihinnalla, voin kertoa luottamuksella, ettei tällä fasiliteetilla vielä olla rikkaita (voi kun tietäisitte). Luultavasti näillä perheillä on paljon velkaa, toivottavasti pärjäävät.
Nämä hienot asiat eivät valitettavasti poista kehityksen pääsuuntaa, eivät juuri edes hidasta sitä, siitä huolimatta onneksi olkoon kuulostaa hienolta.
|
Rikkaita naapureita lisää
|
Kirjoitettu 21.1.2009 klo 11:50
Naapuriimme rakennettiin taas uusi omakotiparitaloyhdistelmä. Rakennuttaja rakensi 2 isoa taloa. Ssaimme lapsiperheen, heillä on 2 lasta. Toisesta talosta on myynnissä kodit 356.000 EUR hintaan. Neliöita n. 120 m2, molemmissa asunnoissa. Talo on 2 perheen talo. Lapsiperheet ymmärtävät Kontula-Vesala alueen arvon. Alue on ihanteellinen. Täällä on uudet puistot ja paljon luontoa. Iso kauppakeskus, hyvät tarhat ja koulut.
|
Uppis
|
Kirjoitettu 19.1.2009 klo 20:47
Olen palannut Portugalista ruskeana ja hyvinvoivana, golf-lyöntini on pidentynyt hieman, lisäksi upea draivini on todella suora, pallo putoaa sentin tarkkuudella sinne minne sen haluan.
Luin viikonloppuna mielenkiintoisen artikkelin Hesarista, siinä käsiteltiin maahanmuuttajien sijoittumista Helsingin alueella, kaikkien tietämä fakta oli luettavissa, Itähelsinki kerää eniten pakolaisia. Jakomäessä yli 20%, Jos Kontula olisi merkitty erikseen olisi siellä ollut lähes 20%, kun se armeliaasti yhdistettiin Mellunkylän alueeseen saatiin prosentti pysymään 17% puistattavaa.
Mehän tiedämme että noin 20% maahanmuuttajien määrä saa tutkitusti kantaväestöön kuuluvat muuttamaan alueelta pois, te olette liipasimella, seuraavat kolme vuotta näyttää suunnan, lehdessähän on lukenut, että Suomi vastaanottaa tuhansia maahanmuuttajia tulevina parina vuotena. Ainoa hyvä tässä on se, että yleensä maahanmuuttaja on moninverroin ahkerampi, kuin keskiverto alkoholisoitunut Kontulalainen levyseppä hitsaaja. Minä saan lisää ahkeria työntekijöitä.
Kaikkien työtävieroksuvien alkoholisoituneiden Kontulalaisten tulisi nyt olla todella huolissaan.
Hitto kun on kiva olla kotona jälleen.
|
Kontulalaisille
|
Kirjoitettu 19.1.2009 klo 13:01
|
Kontulalainen
|
Kirjoitettu 13.1.2009 klo 19:59
Hiidenkiven (kirjallisuuslehti) toimittajat tekivät juttua Kontulasta ja kivestä.
Serpentinikivi sopisi toiseenkin paikkaan ja sen voisi sahata viipaleiksi. Keskiosan molemmat sivut voisi tosiaan hioa.
|
Kontulalaisille
|
Kirjoitettu 13.1.2009 klo 16:01
Helsingin kaupunginvaltuuston kokous 22/10.12.2008
Kuunnelkaa esityslistan asia 7, ja varsinkin asia 8 .
http://www.helsinkikanava.fi/
______________________________________
Wavepad.
Voit tallentaa kokouksissa käytetyt puheenvuorot äänitiedostoiksi Wavepadilla.
Helppokäyttöinen äänenkäsittelijä hyvällä äänitiedostojen tuella.
Ilmainen kotikäytössä: kyllä
Ilmainen yrityksille: kyllä
Ilmainen muille: kyllä
Suomenkielinen: ei
http://www.nch.com.au/wavepad/
|