"KOTISEUTUMUSEO KONTULAAN!"
|
Nimimerkki "St. Eki" irrotteli pakinatyyliin Kontulan epäkohdista Kontula-lehdessä 23.4.1969:
|
Tänne on perusteilla Kontulan Museoyhdistys, mikäli saadut tiedot pitävät paikkansa. Monet valveutuneet henkilöt ovatkin jo kerenneet odottaa omaa kotiseutumuseota, muistojemme ja perinteittemme vaalijaa, jota juurettomat lähiöläiset niin kipeästi tarvitsevat.
|
Tosin historiamme on lyhyt, mutta kun yhä useammat kantakontulalaiset muuttavat mukavampiin maisemiin, voi lyhytkin historia pian jäädä kuulopuheiden varaan. Siksi museohanketta on ajettava ajoissa. (…)
|
Hankkeen alullepanija on muuan herra A., joka vielä haluaa pysytellä tuntemattomana, koska ei tavoittele itselleen kunniaa; ja eikähän niistä ihmisten reaktioistakaan vielä tiedä.
|
Kävin tapaamassa herra A:ta hänen kotonaan, uudessa mukavassa – mutta ei millään tavoin ylellisessä kaksiossa, jonka ikkunasta näkee yhdellä silmäyksellä miltei koko kauniin Kontulan. Nauhurini talletti puolen tunnin ajan herra A:n harkittua ja innostunutta puhetta:
|
Vielä ei ole varsinaisesti yhdistystä perustettu, sillä haluamme ensin luoda maaperän mahdollisimman otolliseksi, jotta virallinen toimintamme saisi heti myötätuulta siipiensä alle.
|
Kaikki suunnitelmat on kyllä jo tehty valmiiksi, onpa esineistöäkin jo tiedossa. Niin että kun hetki lyö, pystymme näyttämään epäilijöille - heitäkin valitettavasti on – miten tärkeästä kotiseututyöstä tässä on kyse.
|
Ellemme rakenna siltoja menneisyyteen, niin ajan virta huuhtoo sen unholaan. Kotiseutumme elävä menneisyys on kuitenkin se alkulähde, mistä saamme imeä voimaa tulevaisuuden rakennustyöhön.
|
"Uskoa parempaan huomiseen"
|
Kun näemme, miten alkukontulalaiset jaksoivat uskoa parempaan huomiseen, jaksamme mekin uudesti elpyneinä uskoa metron saamiseen, ostarin valmistumiseen ja pienen vesilätäkön - emmehän me suurta edes toivokaan - kaivamiseen.
|
Esineistöä uskomme saavamme riittävästi asukkaiden myötävaikutuksella. Eräs Naapurintiellä asuva herra omistaa mm. aidon peukaloruuvin, jolla ei tosin ole paikkakunnallista merkitystä, mutta kuitenkin. Toivomme saavamme sen kokoelmiin.
|
Muuan henkilö on jo luvannut museolle roimavarsisaappaat, jollaiset olivat käytössä 60-luvun alkupuolella, kun piti päästä aamulla bussipysäkille ja illalla kotiin.
|
Tilakysymyksen uskon ratkeavan itsestään sitten kun Kontulan varsinainen kirkko valmistuu. Aiomme neuvotella seurakunnan kanssa ensi tilaisuuden tullen, ja olen varma, että pääsemme järkevään ratkaisuun. Tämä tilapäiskirkkohan on osoittautunut varsin käyttökelpoiseksi. Niin että uusi kirkko olisi valmistuttuaan mitä sopivin paikka museolle, varsinkin jos siitä ei tehdä kovasti kirkon näköistä.
|
St. Ekin mainitsema peukaloruuvi viittaa 1960-luvun ajankohtaisohjelmiin, joiden kehittelyä television ensimmäisenä uutispäällikkönä vuosina 1969–1970 toiminut Ralf Friberg veti. Friberg asui Kontulassa.
|
KONTULAN KUNTO TIEDOTTAA:
|
Seuran yleisurheiluasujen tilaukset olisi tehtävä sihteerille 27.4. mennessä, koska toimitusaika on n. 3 viikkoa. Seura maksaa puolet (16 markkaa) nuorten asuista. Etu koskee ainoastaan tätä tilauserää, koska toivotaan kaikkien niiden nuorten, jotka osallistuvat kesän 1969 liittojuhlille ja niiden yhteydessä järjestettäviin kilpailuihin esiintyvän seuran edustusasuissa.
|