KONTULA
Intro
Kontulan juuret
  1 Aika ennen kerrostaloja
    1.1 Mellunkylän takamaata
    1.2 Linnoitustyömaa
    1.3 Malmin ampumarata
    1.4 Kontula saa nimensä
    1.5 Sotavuodet Kontulassa
    1.6 Asutus tihentyy
    1.7 Liitosalueen arkea
    1.8 Tuleva suurlähiö
  2 Suurlähiö nousee
  3 Monikerroksinen Kontula
  4 Lähiön kääntöpuoli
  5 Kontula valmistuu
Laatulähiö vai slummi
Kontula 35 vuotta sitten
Omat muistot ja jutut
Karttoja
Palveluhakemisto
Kuvia
Videoita
Linkit
KontuKeskus
Kontula -lehti
Radio Kontula
Ajankohtaista -arkisto

Haku
Toiminnot
Kirjaudu



1 Aika ennen kerrostaloja

AIKA ENNEN KERROSTALOJA

Kontulassa näkyi vähän ihmisen toimien jälkiä 1800-luvulle saakka. Karu ja osittain soinen alue ei houkutellut asukkaita. Marjastajia ja metsämiehiä liikkui mitä todennäköisimmin Kontulassa, vaikka heistä ei ole tietoja jäänytkään.

Kontula oli 1900-luvulla helsinkiläisten suosimaa ulkoilumaastoa, jossa käytiin marjastamassa ja sienestämässä. Seudun saavutettavuus parani 1930-luvulla, kun Porvoontie valmistui. Myös vuoden 1937 ammunnan MM-kisat tekivät Kontulan maastoja tutuiksi.

Asutus tihentyi nopeasti 1940-luvulla. Kontulasta saivat tontin lukuisat rintamamiehet. Itä-Helsinkiin muutti myös muita omakotirakentajia. Tontti ja sen tarjoamat viljelymahdollisuudet olivat arvossaan sota-ajan jälkeisestä pulasta kärsivässä Suomessa.

Kontulasta tuli osa Helsinkiä vuonna 1946. Pian alkoi tihkua tietoja suurimittaisista rakentamissuunnitelmista. Pääkaupungin kasvava väestö tarvitsi asuntoja.

Ajankohtaista

Designpääkaupunkihanke: Millainen Mellunkylä on vuonna 2072?
(päivitetty 2.2.2012)

Presidentinvaalin toisen kierroksen ennakkoäänestys alkanut
(päivitetty 25.1.2012)

Ensimmäisellä vaalikierroksella Niinistö ykkönen, Haavisto kakkonen Mellunkylässä
(päivitetty 24.1.2012)

Presidentinvaalit tuovat loppuviikosta mm. Soinin, Arhinmäen ja Niinistön Kontulaan
(päivitetty 17.1.2012)

Aluefoorumi veti salin täyteen väkeä, Mellunmäessä vieraili peruspalveluministeri Guzenina-Richardsson ja presidentinvaalien ennakkoäänestys jatkuu
(päivitetty 14.1.2012)

Tapahtumat

Lainan päivä Kontulan kirjastossa keskiviikkona 8.2.
(päivitetty 3.2.2012)

Kontulan Skeittihallissa Designpääkaupunki -viikonlopputapahtuma 3.-5.2.2012
(päivitetty 2.2.2012)

Vesalassa asuvan graafikko Margit Evertin näyttely Kontupisteessä
(päivitetty 1.2.2012)

Haaviston presidentinvaalien kampanjatilaisuus Kontulan ostarilla 4.2.
(päivitetty 31.1.2012)

Designpääkaupunkihanke: Millainen Mellunkylä on vuonna 2072?
(päivitetty 25.1.2012)