ASUTUS TIHENTYY 1940-LUVULLA

Vesalaan rakennettiin 1940-luvun alussa muutamia kymmeniä ruotsalaistaloja. Ne koottiin Suomessa valmistetuista talopaketeista, jotka rahoitettiin Ruotsissa talvisodan aikana kootuilla lahjoitusvaroilla.

Aira ja Sulo Toivonen ostivat toukokuussa 1944 Mustikkasuontien varresta palstan, jolle he rakensivat kesäasunnon. Vuonna 1950 Toivosen perhe muutti pysyvästi Kontulaan. Toivoset olivat alueen ensimmäiset ympärivuotiset asukkaat.

Mustikkasuontien varteen kehittyi 1950-luvulla tiivis omakotitaloyhteisö, jonka yhteishenki oli Toivosten mukaan erinomainen. Naapurit viettivät juhla- ja merkkipäiviä yhdessä. Juhannuksenvietto alkoi yhteisellä lipunnostolla, jonka kadunvarren asukkaat järjestivät vuorovuosina. Ilta jatkui yhdessäolon merkeissä: "laulu kaikui ja haitari soi".

Kontulasta tuli osa Helsinkiä vuoden 1946 alussa. Tuolloin koko Mellunkylässä oli 600 asukasta. Väkilukua kasvattivat nopeasti alueelta tontin saaneet rintamamiesperheet. Mellunkylän maanomistajat joutuivat luovuttamaan maata asutustarkoituksiin. Rintamamiestaloja nousi etenkin Vesalaan ja jonkin verran myös Kontulaan. Helsingin maalaiskunnan rajalle kehittyi rintamamiesyhteisö, samoin Vesalaan ja Muinaistutkijantielle.

Kone ja Silta Oy hankki vuonna 1947 rintamamiespalstat 26 työntekijälle nykyisestä Vesalasta. Yhtiö oli osa Wärtsilä-yhtymää, jonka varatoimitusjohtaja Yrjö Vesa tuki hanketta. Uudisasukkaat nimesivät alueen Vesalaksi.

Tähkän perhe alkoi rakentaa rintamamiestontilleen Leväluhdantielle omakotitaloa vuonna 1953. Talo valmistui kaksi vuotta myöhemmin. Arkielämä oli edelleen vaivalloista Helsingin perimmäisillä liitosalueilla:

"Lähin kauppa oli Rajakylässä. Posti oli vanhalla Porvoon tiellä. Lääkärissä oli käytävä Kulosaaressa. Linja-auto kulki kaksi kertaa päivässä. Poikani kävi koulua ensin Porvoon Vanhan tien lähellä olevassa alakoulussa. Myöhemmin Naulakallion sekä Porolahden koulussa."

Valter Suonion omistamalle Hakastaron-, Rikalan- ja Jäämäenteiden rajaamalle alueelle alkoi nousta vuonna 1946 rintamamieskylä. Suonio oli joutunut luovuttamaan 38 tonttia asutustoimintaan. Uutta kylää kutsuttiin Bredbackan omakotialueeksi, osuuskassakyläksi, Invalidi- tai Rintamamieskyläksi. Invalidikylän nimi oli käytössä vielä 1970-luvun lopulla.

Rakentajien ensitavoitteena oli saada alakerta asuttavaan kuntoon. Talossa oli tämän jälkeen asuintilaa 60 neliömetriä: kaksi huonetta ja keittiö. Ullakolle oli mahdollista rakentaa kaksi huonetta. Taloihin tehtiin yleensä myös kellari. Myöhemmin tontille nousi ulkorakennus, jossa oli sauna, liiteri ja käymälä.

Talot sijoitettiin pitkien ja kapeiden tonttien kadunpuoleiseen reunaan niin, että kadun varteen jäi pieni puutarha-alue. Tontin takaosan isolla kasvimaalla kasvatetut tuotteet helpottivat elintarvikepulaa. Monilla perheillä oli muutama kana ulkorakennuksessa tai kellarissa. Ankkojen, kalkkunoiden, kanien, lampaiden ja sikojen kasvatus oli tavallista.