LUONTO LÄHELLÄ

Luonto on merkinnyt paljon monille kontulalaisille. Se muodosti aluksi virkistävän vastapainon rakennetun ympäristön keskeneräisyydelle. Kontulaan muuttaneet havaitsivat ilokseen metsän ulottuvan kotipihaansa. Anna-Liisa Saarela muistelee muuton Hakaniemen kivierämaasta vehreyden keskelle olleen järisyttävä kokemus:

”Kotimme parvekkeelta aukeava näkymä oli todellinen elämys: metsä jatkui silmiemme eteen todellisena asumattomana korpena - aina Lahdentielle saakka, mistä kuului kesäöisin kaukainen humina. Metsä antoi paljon; ulkoilun lisäksi siellä poimittiin vuosia sieniä, mustikoita ja vadelmia kieloista ja valkovuokoista puhumattakaan. Ampumaratakin opittiin kiertämään. Paukunta vain kiusasi kesäiltoina.”

Ensimmäiset asukkaat ehtivät marjastaa, sienestää ja ulkoilla Kontulan vielä rakentamattomilla tonteilla. Kontulankujalla asunut Anneli Partanen kävi poimimassa mustikoita ja puolukoita Kontulantien toisella puolella sijainneesta metsiköstä. Marjastajien lisäksi siellä oleili spurguja.

Sakaran urheilukentän alue ja Lampipuisto olivat 1960-luvulla upottavaa suota. Liisa Korhosen vanhin poika toi suolta pullossa kyykäärmeitä nähtäväksi. Soilla kasvoi kanervien ohella juolukoita, karpaloita ja lakkoja. Kotikonnuntien päässä, nykyisen vanhusten palvelukeskuksen paikalla oli hyvää mustikkamaastoa.

Kontulassa kuului 1960-luvulla jopa lehmänkellojen kalkatusta. Ääni kantautui Jusleniuksen tilalta, jota viljelivät tuolloin vuokralaiset – Juslenius oli jo myynyt tilansa kaupungille. Lähikerrostalojen asukkaat kävivät ostamassa talosta maitoa. Lehmät katosivat pellolta 1970-luvun alussa, kun kaupunki pilkkoi sen puutarhapalstoiksi.

Talvisin kontulalaiset ulkoilivat paljon hiihtäen. Jo jouluna 1964 näkyi runsaasti hiihtäjiä Naapurintien ympäristössä. Suksille pääsi käytännössä kotipihalta. Yhä uudet rakennustyömaat ja piha-alueet rajoittivat kuitenkin ulkoilumahdollisuuksia, minkä Kontulan laduilla ahkerasti suksinut, tuolloin Kotikonnuntiellä asunut Harri Holkeri pani merkille talvella 1970:

”Olisi peräti mieluisaa päästä hiihtämään kerran sellainenkin lenkki, joka ei välttämättä kulkisi viikko tai kuukausi sitten aloitetun rakennustyömaan halki vaan joka silloin, kun tilaa on, joustavasti kiertäisi tässäkin tapauksessa hiekkaiset paikat.”

Rakennettu ympäristö erottui paljaana vehreästä ympäristöstä rakennustöiden päätyttyäkin. Puut olivat pieniä, ja viheralueet odottivat kunnostusta. Betoninen yleisilme hallitsi ympäristöä paljon jyhkeämpänä kuin nykyisin.