Bussi 95 Keinutien päätepysäkillä tammikuussa 2006.

HELVI FRISK: TAPAUS YSIVITONEN

Me teimme sen! Me onnistuimme omalla sisullamme säilyttämään bussilinjan Itäkeskuksesta tänne Kontulan Keinutielle entisellään. Hyvä me!

Koskaan minulla ei ole ollut niin hyvänmielinen olo kontulalaisuudestani kuin nyt. On tämä rauhaisa tienoo, puitten oksilla keikkuvat linnut ja oravat, vuosien varrella tutuiksi tulleet naapurit, nyt jo kuin hyvät ystävät, jotka hymyillen heittävät hyvän päivän vastaan tullessaan. Ja sitten tuossa silmäini edessä bussi 95:n päätepysäkki! Siinä se on – kuten ennenkin, ollut jo yli 40 vuotta. Ja yhä poikkeaa bussi tällä pysäkillä sopivin aikavälein. Mikäs on ollessa, kun yhteydet isoon maailmaan pelaavat. Bussilla kun pääsemme kauppoihin, metroon, Itäkeskukseen, minne tahansa.

Kun tästä kaikesta hyvästä uhkasi tulla loppu, nousi kansa kapinaan. Tieto uusista linjasuunnitelmista, joiden mukaan bussi 95:n reitti Itäkeskuksesta kulkisi jonnekin Mellunmäkeen ja meille Keinutien alueen asukkaille annettaisiin vain palvelulinja, tuli kuin hiipien kansalaisten tietoisuuteen.

Ja hyytävä pelko ja samalla myös suuttumus valtasi mielet; otetaanko meiltä oma bussi pois, miten me sitten kuljemme. Miten selviävät ihmiset aamuisin töihin ja kouluun, ja entä sitten iltaisin, miten tulla pimeän aikaan turvallisin mielin kotiin. Kansalaisadressista puhuttiin; rankka työ, ja kuka sen hoitaisi – ja toimisiko se. Monia mahdollisuuksia tutkailtiin, oltiin pessimistisiä.

SISU NOUSI

Sitten tulin tuolla pysäkillä katsahtaneeksi ikätoveria silmiin, katseellaan hän kuin vetosi minuun, rohkeampaansa. Siitä katseesta syntyi minussa sisu; yritetään edes. Syntyipä sisu muissakin alueemme asukkaissa, yhtäkkiä huomasin, että en ollut yksin kamppailua alkamassa, se kannusti.

Marraskuun 2005 puolivälin paikkeilla kun kaikki alkoi, ensimmäinen toimenpiteeni oli ottaa selvää päättäjistä, joiden ideana oli vähentää kaupungin kuluja meidän liikkumisemme kustannuksella. No, Joukkoliikennelautakuntahan se tietysti hoitaa liikenneasiat; sain selville lautakunnan jäsenten ja varajäsenten nimet HKL:n konttorista ja myös heidän sähköpostiosoitteensa.

Ensin kuitenkin lähetin vetoavan kirjeen oman alueen kaupunginvaltuutetulle, vastaus tuli aikanaan; tätä kautta ei toivoa bussilinjan säilyttämisestä.

Sitten aloin laatia kirjettä joukkoliikennelautakunnan jäsenille. Ensimmäinen kirjeeni alkoi: ”Tervehdys Sinulle kunnallinen vaikuttaja, joka kannat huolta helsinkiläisten hyvinvoinnista. Näin ainakin oletan”. Esittelin aluksi itseni ja kerroin sitten Keinutien alueen viihtyisyydestä ja huoleni bussilinjan 95 lopettamisesta tänne meidän kulmille. Kirjeestä tuli pitkä ja perusteellinen. Tämän kirjeen lähetin lähes kaikille joukkoliikenteestä päättäville henkilöille.

Samaisen kirjeen kanssa kävin myös Stoassa järjestetyssä, kansalaisille tarkoitetussa, tilaisuudessa puhumassa bussiliikennehuolistamme. Mikrofonin ääressä luin kirjeeni, vakaasti ja sydämeni pohjasta; kuulijoiden joukossa oli myös kaupunginvaltuuston jäseniä, muun muassa Raakel Hiltunen. Yleisö lämpeni asialleni, tuntui siltä, että kaikki käsittivät huolemme aiheellisuuden. Raakel Hiltunen lupasi toimittaa kirjeeni HKL:n korkeimmalle päällikölle. Niin varmaan myös teki.

LISÄÄ KIRJEITÄ

Kannustuksesta rohkaistuneena lähetin samaista kirjettä nyt myös Pekka Saurille ja Kontula-seuran puheenjohtaja Kalevi Salolle sekä parille muulle liikennevaikuttajalle. Sain muutaman vastauksen, muun muassa Pekka Sauri toivotti minulle ”valoa kaamokseen” samalla, kun lupasi tutkia asiaa.

Samaan aikaan omalla bussipysäkillä tutustuin lähemmin joihinkin naapureihin, jotka omalla tahollaan kertoivat taistelustaan bussilinjan säilyttämisen puolesta. En ollut siis yksin

Vuoden 2006 puolella alkoi sitten tapahtua. Kun HKL:ään oli niin moni ottanut yhteyttä, kirjein, puhelinsoitoin ja konttorilla käynnein, lautakunta joutui sen verran ahtaalle, että se luopui palvelulinjasuunnitelmista ja keksi sen sijaan, että jospa perustettaisiinkin ihan uusi linja, 92B, joka kulkisi Kontulan Keinutien ja Myllypuron Alakiventien väliä.

Bussi kulkisi sen verran säästeliäästi, ettei se liikennöisi viikonloppuisin enää kello 18 jälkeen. Sillä lailla. Kansalainen, minä, suutuin.

JÄRKEÄ VAI EI?

En nähnyt minkäänlaista säästöä syntyvän siitä, että bussi 92B tekisi saman lenkin Kontulan ostarilta Keinutielle kuin minkä bussi 95 tekee nyt. Kanssasisareni täältä naapuritalosta sanoi saman asian kirjeessään jollekin vaikuttajalle näin: ”täkäläisen ihmisen laskutaito ei riitä saamaan säästöä siitä, jos väli Humikkalantie–Keinutie, noin 3 km = 6 pysäkkiä, korvataan peräti uudella linjalla, siis uusilla busseilla ja kuljettajilla ja kun reitti vielä kulkisi metroradan vartta välillä Kontula–Myllypuro; joka hoituu metrolla 2 minuutissa.”. Niinpä niin, eipä siinä järkeä näyttänyt olevan.

Vastustus meidän puolelta oli ilmeisesti aika voimakas, Kontula-seurakin kun oli jyrkästi vanhan linjan säilyttämisen kannalla; lautakunta joutui jättämään asian pöydälle.

Maaliskuun alkupäivinä laadin kirjeen, otsikolla ”Arvoisa päättäjä”. Kirje oli hätähuuto meidän Keinutien kulmilla asuvien puolesta, kiivaskin – ja täynnä huutomerkkejä. Sellainen, jonka kansalainen uskaltaa lähettää, kun tuntee olevansa oikeassa. Sain pari ystävällistä vastausta ja yhden asiattoman. Oli sittenkin joku, joka ei ollut ymmärtänyt mistä oli kyse.

Tämän kirjeen kanssa kävin Liikennelaitoksen konttorissa ja tapasin siellä kaupungin joukkoliikennesuunnittelijan. Hänen kanssaan oli helppo keskustella ja tuntui siltä, että mies oli samaa mieltä kanssani ongelmastamme.

Kirjoitin sitten samaisen joukkoliikennesuunnittelijan nimen ja puhelinnumeron koululaisten vanhemmille tarkoittamaani tiedotteeseen, jota jaoin tuolla bussipysäkillä koululaisille kotiin vietäväksi. Ottivatko vanhemmat yhteyttä, en tiedä, mutta paljon meni soittoja HKL:ään.

ASIA PÖYDÄLLE

Kontula-seuran puheenjohtaja Kalevi Salo oli koko ajan tilanteen tasalla ja puolsi bussilinjaamme; keskusteli asiasta tiettävästi HKL:n liikennepäällikön ja joukkoliikennesuunnittelijan kanssa. puhelimitse. Häneltä tuli myös ensimmäiset mieltä rohkaisevat uutiset sähköpostitse minulle ja monelle muulle meikäläiselle.

Tapahtui näet niin, että kun lautakunta kokoontui asiamme tiimoilta 16. maaliskuuta, tilanne oli sen verran herkässä vaiheessa, että bussi 92B:stä ei enää uskallettu keskustella, mutta bussilinja 95:n säilyttämisestä entisellään ei myöskään täysin päästy yksimielisyyteen. Näin oletan. Asia jäi pöydälle vielä muutamaksi päiväksi.

Kalevi Salolta tulleessa viestissä jo kuitenkin kerrottiin, että linja säilyy sellaisena kuin tähänkin asti. Varmoja emme olleet tilanteesta vielä kukaan.

Minä aloin sunnuntaina 19.3. kirjoittaa vielä yhtä vetoomusta lautakunnan jäsenille, kuinka ollakaan, tietokone kun on omalla tavallaan oikukas, valmis tekstini katosi jonnekin eetteriin ja minä masennuin. Lähdin kävelylle. Kun tulin takaisin, asetuin taas koneen ääreen ja aloin näppäillä uutta sanomaa. Kirjeestä tuli lyhyehkö ja maltillinen, melkein hyvä. Sen lähetin vielä lautakunnan jäsenille ja kaupunkiliikenteestä vastaaville päälliköille.

Olin nyt häirinnyt liikennevaikuttajia kymmenillä kirjeillä; niin olivat häirinneet kaiketi monet muutkin. Mutta asia oli vakava ja tunsimme olevamme oikeassa.

Varmemmaksi vakuudeksi kävin vielä tervehtimässä HKL:n konttorissa joukkoliikennesuunnittelijaa. Tämäkin tapaaminen oli mitä miellyttävin ja toiveikkaana palasin kotiin. Muuten, HKL:n konttorissa tuntui olevan sen verran hyvä henki, että kyllä siellä uskalsi käydä, pelkkiä ystävällisiä ihmisiä talo täynnä.

ME VOITIMME!

Entäs sitten. Me voitimme! Bussilinja 95:een ei tule mitään muutoksia. Me pääsemme töihin, kouluun. kauppoihin, teatteriin, metrolle, minne tahansa, ihan kuin ennenkin. Taistelu kannatti, se oli melko paljon aikaa ja uskallusta vaativaa työtä, mutta siitä helppoa, että me tiesimme olevamme oikeassa.

Voi sitä riemua ja iloisia hymyjä tuolla bussipysäkillä ja bussissa. Ja jopa koulutytöt sanoivat meille kiitoksensa. Yksin tai adressin kanssa emme olisi voittaneet mitään, ei sellainen pure enää nykyaikana. Yhdessä ja kukin omalla tahollaan, me kävimme kampanjan, jossa ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin voitto. Me saavutimme sen. Yhteispelillä se onnistui.

Helvi Frisk